Aston Villa kertoo verkkosivuillaan, että edustusjoukkueen valmennustiimiin kuulunut John Terry on jättänyt seuran.

– On ollut valtava kunnia ja etuoikeus viettää nämä kolme viimeksi kulunutta vuotta Aston Villassa, mutta minusta tuntuu, että nyt on oikea aika tehdä äärimmäisen vaikea päätös ja lähteä muualle, Chelsea-ikoni kommentoi.

Terry sanoo, että hän aikoo ensi töikseen viettää laatuaikaa perheensä kanssa. Myöhemmin hän alkaa tehdä töitä saadakseen ensimmäisen manageripestinsä.

– Tavoitteeni on aina ollut siirtyä manageriksi, ja jos sopiva mahdollisuus ilmaantuu, minusta tuntuu, että olen valmis ottamaan sellaisen haasteen vastaan.

Villan manageri Dean Smith kertoo olevansa pettynyt siihen, että menettää Terryn, mutta samalla hän ymmärtää ja kunnioittaa tämän päätöstä.