Manchester United otti sunnuntaina valioliigakauden toisen voittonsa, kun se kukisti vieraissa Wolverhamptonin 1-0 (lue raportti). Maalin viimeisteli 19-vuotias Mason Greenwood, jolle osuma oli jo kauden kolmas.

Nuorukaisesta tuli vasta toinen alle 20-vuotias pelaaja Valioliigan aikakaudella, joka on tehnyt maalin kauden kaikissa kolmessa ensimmäisessä ottelussaan (ensimmäinen Liverpoolin Robbie Fowler kaudella 1994-1995). Sky Sportsin asiantuntija Graeme Sounessin mielestä maalia ei kuitenkaan olisi pitänyt hyväksyä, sillä Paul Pogba suoritti tilanteenrakentelussa taklauksen, joka oli hänen mielestään punaisen kortin väärti. Erotuomari Mike Dean ei kuitenkaan tuominnut Ruben Nevesiin kohdistuneesta liu’usta edes rikettä.

– Se oli rike. Pogba ei osunut palloon alkuunkaan. Hän osui vain sääreen ja säärisuojaan, Soaness totesi Sky Sportsin studiossa.

– Miten ihmeessä siitä ei tuomittu rikettä? Se oli jalkoja murskaava taklaus. Tuomarin näkökenttä ei ollut peitossa, vaan hän oli kahden metrin päässä tilanteesta. Sillä ei ole väliä, menikö Neves heti maihin vai ei, sillä se oli jalkojenmurskaaja. Katsokaa, kuinka lähellä hän oli.

– Tuomari ei tuominnut sitä rikkeeksi. Kenenkään, joka tietää mitään jalkapallosta, on mahdotonta väittää, ettei siinä olisi ollut rikettä. Pogba ei ollut lähelläkään palloa. Tämä on erittäin huolestuttavaa. On hälyttävää, kuinka niin sanottu kokenut tuomari ei nähnyt siinä rikettä, Souness puuskahti.

Itsekin erittäin kovaotteisena pelaajana tunnettu United-ikoni Roy Keane oli Sounessin kanssa samaa mieltä.

– Wolvesille todella turhauttavaa on, että he pelasivat erittäin hyvin ja hävisivät silti pelin. Se hieroo suolaa heidän haavoihinsa. Me kaikki pidämme fyysisestä pelistä, mutta minusta siinä oli rike, Keane komppasi.

– Yleensä puhumme kehnojen tuomariratkaisujen jälkeen tuomarien huonosta sijoittumisesta, mutta Mike Dean oli erinomaisesti sijoittunut. Jos hän olisi viheltänyt siitä rikkeen, yksikään Manchester Unitedin pelaaja ei olisi valittanut siitä.

Sukunimikaima Robbie Keanen mukaan Wolvesin kohtaloksi saattoi koitua se, ettei Ruben Neves korostanut tehtyä rikettä.

– Ruben oli liian rehellinen. Emme halua pelaajien kieriskelevän kentällä tai kaatuilevan jatkuvasti. Siksi tuomarin täytyy astua esiin ja viheltää se rike, sillä hän seisoi niin lähellä sitä. VAR-tuomarin täytyy kelata tilanne ja tarkastaa se, Robbie Keane muistutti.

Kiistatilanteen osapuolten Paul Pogban ja Ruben Nevesin näkemykset poikkesivat toisistaan täysin.

– Tämä on Valioliigaa. Minun näkemykseni mukaan se oli 50-50 -tilanne, jollaisia nähdään joka viikonloppu. Jos se olisi ollut rike, se olisi vihelletty. Minun täytyy katsoa tilanne uudestaan, mutta en koskenut häneen, Pogba totesi.

[readmore from=Manchester-United]

– Kaikki näkivät sen. Kaikki näkivät jalkani. Meillä on aina palavereita ja kaikkea VAR:iin liittyvää, mutta en tiedä, miksi, Neves kommentoi.

– Ennen kautta sanottiin, että tuomarit katsoisivat kontaktia, ja mikäli kontakti on tarpeeksi vahva, vihellettäisiin rike. Näytin avustavalle jalkaani, mutta päätös on heidän.