Valioliigan viimeisessä ottelussa ennen maaottelutaukoa ovat panokset korkealla, sillä vastakkain ovat sarjataulukon neljäs ja kolmas, West Ham ja Liverpool. Ilonaiheita sai ensimmäisenä West Ham, joka siirtyi johtoon jo 4. peliminuutilla.

West Ham sai kulmapotkun, joka päätyi maalinedusruuhkasta maaliin. Tuuletusten kohteena oli Michail Antonio, mutta lopulta pallo merkittiin Liverpool-maalivahti Alissonin omaksi maaliksi, sillä se luiskahti omiin brasilialaisen nyrkin kautta. Maalia tarkasteltiin vielä videoltakin siltä varalta, että rikkoiko Antonio tai osuiko pallo hänen käteensä, mutta voimaanhan maali jäi.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin VAR-tuomareilla oli kopissaan jälleen tarkasteltavaa, kun Aaron Cresswell kolaroi Jordan Hendersonin kanssa. Mitään punaisen kortin arvoista rikettä ei kuitenkaan havaittu, ja koska Hendersonkin oli lopulta kunnossa, pystyivät molemmat miehet jatkamaan pelaamista.

Tilanne on 14. peliminuutilla edelleen West Hamin 1-0-johto.