Manchester City jyräsi sunnuntaina 3-0-kotivoittoon Evertonia vastaan.

City oli koko ottelun ajan täysin suvereeni, eikä Evertonilla ollut juurikaan palaa. Avausmaalia jouduttiin kuitenkin odottamaan avausjakson viime minuuteille saakka.

Reilun puolen tunnin kohdalla City oli saada huippupaikan maalintekoon, kun Raheem Sterling kaadettiin rangaistusalueella. Ottelun erotuomarina toiminut Stuart Attwell vei pallon aluksi 11 metriin, mutta kumosi ratkaisunsa pitkän VAR-tarkastuksen jälkeen.

44. peliminuutilla Etihadin yleisö pääsi juhlimaan. João Cancelo tavoitti uskomattomalla ulkosyrjäsyötöllään Sterlingin, joka laukoi Cityn 1-0-johtoon.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

GOAL

@goal
Watching that Cancelo pass like 🤯

Toista puoliaikaa oli pelattu vain kymmenen minuuttia, kun Etihadilla nähtiin yksi kauden komeimmista maaleista. Keskikenttäjyrä Rodri pommitti vastapalloon reilusta 25 metristä, ja pallo painui vastustamattomasti yläkulmaan ohi voimattoman Jordan Pickfordin.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

The xG Philosophy

@xGPhilosophy
Rodri’s strike was worth just 0.02(xG).

Absolute rocket 🚀

Cityn voittolukemat 3-0:aan kaunisteli viisi minuuttia ennen loppua Bernardo Silva. Pallo pomppi Silvalle kuin varkain Evertonin rangaistusalueella ja hän käytti maalipaikkansa hyödykseen.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Squawka

@Squawka
Bernardo Silva's game by numbers vs. Everton:

100% shot accuracy
100% take-on success
100% aerial duels won
92% pass accuracy
7 duels won
7 ball recoveries
3 tackles made
2 take-ons
2 shots
1 chance created
1 interception
1 goal

He's here and he's perfect. ✨

Manchester City nousi voittonsa myötä takaisin kakkossijalle, kolmen pisteen päähän sarjakärki Chelseasta. Kuuden ottelun voitottomassa putkessa oleva Everton jatkaa sijalla 11.

Ensi viikonloppuna City kohtaa kotikentällään sarjassa neljäntenä olevan West Hamin. Everton pelaa vieraissa Brentfordia vastaan.