Englannin jalkapalloliitto FA tutkii Arsenal-pelaajan saamaa keltaista korttia tämän kauden valioliigaottelussa.

Tapaus johti tutkintaan, koska vedonvälittäjät ilmoittivat FA:lle epätavallisesta vedonlyöntikäyttäytymisestä. Arsenal-pelaajan varoituksen puolesta oltiin lyöty poikkeuksellisen suuria rahasummia.

Kyseisen Arsenal-pelaajan nimeä ei ole paljastettu, eikä myöskään ottelua, jossa tämä tapahtui. Arvostettu brittilehti Athletic kertoi keskiviikkona tietävänsä pelaajan nimen, mutta ei paljasta sitä tässä vaiheessa yksityisyyssyistä.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että pelaajan henkilöllisyys on paljastunut. Tutkinnan kohteena on mitä todennäköisimmin Granit Xhakan saama keltainen kortti joulukuun 18. päivä pelatussa Leeds-ottelussa.

Xhaka sai varoituksen viisi minuuttia ennen loppua, kun hän aikaili vapaapotkun antamisessa. Arsenal johti ottelua tuossa vaiheessa 4-1-lukemin, joten pelin viivyttämiselle ei ollut perusteita.

Vilppiepäilyn myötä esille on noussut Twitter-käyttäjä FoG_BLoGin jakama twiitti, jossa hän ihmetteli sitä, miksi Xhakan keltaisen kortin puolesta lyötiin 65 000 punnan veto vain kymmenen minuuttia ennen pelin päättymistä. Twiitti on julkaistu kyseisen ottelun päätyttyä, eli kuukausi ennen kuin tapauksen tutkinta käynnistettiin.

Xhakan keltaiseen korttiin johtaneen tilanteen näet alla olevasta upotuksesta.