Jadon Sancho siirtyi viime kesänä Borussia Dortmundista Manchester Unitediin.

Manchester United maksoi Sanchosta noin 85 miljoonaa euroa.

Dortmundissa todelliseen tähtiloistoon noussut Sancho on jäänyt pienelle vastuulle Manchester Unitedissa.

Hän on kellottanut vain kolmesti täydet minuutit Valioliigassa ja päässyt kymmenen kertaa avauskokoonpanoon sarjaotteluissa. Tehot ovat jääneet pieniksi, sillä hän on viimeistellyt vain yhden maalin 17 sarjaottelussa. Maalisyöttötili on toistaiseksi avaamatta.

Rio Ferdinand kertoi Vibe With Five -podcastissaan, miksi Sancho ei ole onnistunut ensimmäisellä kaudellaan Manchester Unitedissa.

– Hän pelasi hyvin Middlesbrough’ta vastaan ja sai viimein peliaikaa. Se peli sopi hänen vahvuuksilleen, sillä silloin pelattiin yhden kosketuksen jalkapalloa. Sancho ei ole yhtä hyvä tai tehokas, jos joukkueessa ei ole rytmiä. Mielestäni se on ollut Sanchon ongelma Manchester Unitedissa. Pelaajien on joskus itse tiedostettava, mitkä ovat heidän parhaat ominaisuudet.

Ferdinandin mielestä Manchester Unitedin pelitapa ei tuo Sanchon vahvuuksia esiin.

– Mielestäni monet odottivat Sanchon olevan pelaaja, joka hakee pallon omasta boksista ja kuljettaa sen vastustajan boksiin. Ei Sancho pelaa niin. Sanchon vahvuuksiin kuuluu yhden kosketuksen syötöt ja vastustajien saaminen pois tasapainostaan nopeilla liikkeillä. Sancho ei ole vielä kyennyt tekemään sitä, koska Manchester Unitedin pelitapa ei ole toiminut.

– Jos Sancho olisi siirtynyt johonkin toiseen seuraan, joka sopisi hänen vahvuuksiin ja pelaisi pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa, hän loistaisi pelikentällä.

Ferdinandin mukaan Sancho sai itsestään parhaan irti Dortmundissa, koska saksalaisjätin pelitapa sopi englantilaishyökkääjälle.

– Dortmund pelasi sellaista jalkapalloa, jossa nämä nuoret huippupelaajat pääsivät jatkuvasti pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja siten he pelasivat upeasti, mutta Manchester United on hankkinut kovalla rahalla pelaajia ja etsivät silti edelleen omaa identiteettiä, filosofiaa ja pelitapaa.