Kolmen ottelun voittoputken myötä putoamispeikkoa niskastaan karistava Newcastle koki edellisessä valioliigaottelussaan ikävän takaiskun, kun joukkueen nimekkäimpiin pelaajiin lukeutuva Kieran Trippier loukkaantui.

Tammikuussa Newcastleen siirtyneen Trippierin, 31, jalasta löytyi murtuma, jonka vuoksi hän joutui leikkaukseen.

Newcastlen manageri Eddie Howe vahvisti perjantaina, että Trippierin leikkaus sujui onnistuneesti.

– Kieran oli eilen leikkauksessa ja se meni hyvin. Se oli siis hyvä uutinen, Howe kertoo.

Huono uutinen on se, että Trippierin paluuaikataulusta ei ole minkäänlaista tietoa. Howe kuitenkin toivoo, että englantilaispuolustaja nähdään vielä tällä kaudella tositoimissa.

– En tiedä tällä hetkellä sitä, kuinka kauan hän on sivussa. Toivottavasti saamme hänet takaisin ennen kauden loppua, Howe sanoo.

– Tämä oli meille iso takaisku, koska hän pelasi niin hyvin. Toivomme näkevämme hänet kentällä vielä tällä kaudella, mutta paluuaikataulusta ei ole tietoa. Meidän on odotettava ja seurattava tilannetta.

Aiemmin urallaan Burnleya ja Tottenhamia edustanut Trippier ehti pelata ennen loukkaantumistaan viidessä ottelussa, joissa hän teki yhteensä kaksi maalia.