Manchester Unitedin entinen pelaaja ja valmentaja Micharl Carrick on iloinen siitä, että seurassa flopannut keskikenttäpelaaja Donny van de Beek on päässyt pelaamaan isoja minuutteja lainapestillään Evertonissa.

Van de Beek, 24, siirtyi Unitediin alkusyksystä 2020 Ajaxista lähes 40 miljoonalla eurolla, mutta hän jäi Manchesterissä täysin rotaatiopelaajan rooliin.

Kuluvalla kaudella hän sai Unitedissa vain 380 minuuttia vastuuta ennen kuin siirtyi tammikuussa loppukauden mittaisella lainasopimuksella Evertoniin. Toffeesin riveissä hän on kellottanut itselleen jo viidessä ottelussa yhteensä 340 minuuttia.

Manchester Unitedin valmennusryhmän joulukuussa jättänyt Carrick, 40, on seurannut mielissään van de Beekin otteita Evertonissa.

– Olen iloinen Donnyn puolesta, kommentoi Carrick Premier League Productionsille Goalin mukaan.

– Hän on mahtava jätkä, jolla on loistava asenne.

– Jalkapallo on välillä hassua. Joskus asiat eivät toimi halutulla tavalla monista eri syistä, kun siirtyy johohkin tiettyyn seuraan.

– Olen iloinen siitä, että hän on päässyt pelaamaan. Hän tarvitsi pelejä. Hän ei selvästikään päässyt pelaamaan riittävästi viimeisen noin vuoden aikana.

Van de Beekin ja Manchester Unitedin sopimus on voimassa kesään 2025 saakka.