Viime elokuussa Valioliigan erotuomareita ohjeistettiin jättämään viheltämättä sellaiset vähäiset rikkeet, joista olisi ehkä aiemmin tuomittu vapaapotkuja. Tavoitteena oli antaa pelin virrata paremmin ja tuoda mukaan hieman enemmän kontaktia.

Nyt Burnleyn manageri Sean Dyche arvioi, että niin sanotut pehmeät rikkeet ovat hiipineet takaisin peleihin.

– En halua parkua siitä liikaa, mutta olen tällä hetkellä huolissani siitä, että erotuomarin esitys oli kuin kahden vuoden takaa. Mielestäni meillä oli todella hyvä viime vuosi, kun kaikki – myös fanit – vaikuttivat olevan tyytyväisiä siihen, että peli virtaa paremmin, Dyche toteaa Burnley Expressin mukaan.

– Lauantaina (Chelsea-ottelussa) oli mielestäni niin monta tilannetta, jotka tuomittiin rikkeiksi, vaikka mitään ei tapahtunut. ”Westy” (Ashley Westwood) sai varoituksen, eikä hän mielestäni edes koskenut mieheen. Olen nähnyt sen uudestaan, eikä hän mielestäni fyysisesti koskenut häneen. Olen hieman huolissani siitä, että olemme alkaneet mennä taaksepäin.

Dyche korostaa, ettei se vaikuttanut millään tavalla ottelun lopputulokseen (0–4). Kyse on enemmänkin isosta kuvasta.

– Viimeksi kuluneiden muutaman viikon aikana olen nähnyt jälleen, että pelaajat kaatuvat maahan ja erotuomarit antavat heille välittömästi vapaapotkun. Mielestäni niitä tapahtui liikaa lauantaina.