Manchester Unitedin seurajohto on suuren managerivalinnan edessä. Tyhjien arpojen sijaan tulisi löytää sellainen henkilö, joka pystyisi palauttamaan seuran huipulle.

Man Unitedin managerilegenda Sir Alex Fergusonin eläkkeelle jäämisen jälkeen seura on luisunut huipulta alas. Se ei ole voittanut kertaakaan Valioliigan mestaruutta saatika Mestarien liigaa.

Tiistaina Man United putosi Mestarien liigasta ja samalla varmistui se, että tälläkään kaudella seura ei voittanut yhtäkään pokaalia. United on voittanut edellisen pokaalinsa keväällä 2017, joten pokaaliton putki kasvaa jo viiden vuoden mittaiseksi.

Kuka saisi Manchester Unitedin junan takaisin raiteilleen? Se on kysymys, jota seurajohto tällä hetkellä pohtii.

Vahvimmat ehdokkaat Unitedin uudeksi manageriksi ovat olleet PSG:n Mauricio Pochettino sekä Ajaxin Erik ten Hag. Huhuissa on pyörinyt myös Espanjan maajoukkueluotsi Luis Enriquen nimi. Enriquen värvääminen vaikuttaa kuitenkin erittäin haastavalta, koska hänen sopimuksensa ulottuu loppuvuodesta pelattaviin Qatarin MM-kisoihin saakka.

[readmore from=Manchester-United]

Yleisesti ottaen on pidetty likipitäen varmana, että joko Pochettinosta tai ten Hagista tulee Unitedin uusi manageri. Liekö sitten kummankin herran joukkueen ennenaikaisella putoamisella Mestarien liigasta vaikutusta, mutta Guardian kertoo, että ehdokaslistalle on noussut kaksi nimeä lisää: Chelsean Thomas Tuchel ja Sevillan Julen Lopetegui.

Guardianin mukaan Man United seuraa tiiviisti Tuchelin tilannetta Chelseassa. Lontoolaisseuran ympärillä leijuu paljon kysymysmerkkejä, jonka myötä Tuchel saattaa olla vapaata riistaa tulevana kesänä.