Liverpool kukisti Nottingham Forestin sunnuntai-iltana vieraissa 1-0-lukemin ja eteni FA Cupin välieriin ensimmäistä kertaa Jürgen Kloppin alaisuudessa.

Klopp joutui mylläämään avauskokoonpanonsa uuteen uskoon, sillä Mohamed Salah sekä laitapuolustajat Trent Alexander-Arnold ja Andy Robertson olivat sivussa ottelusta.

Kolmen avainpelaajan poissaolosta huolimatta Liverpool hallitsi kenttätapahtumia ja nappasi lopulta ansaitun voiton.

Liverpoolin sankariksi nousi Diogo Jota, joka viimeisteli ottelun ainokaisen 78. peliminuutilla. Kostas Tsimikas keskitti vasemmalta laidalta, ja Jota ohjasi pallon lähietäisyydeltä maaliin. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Emirates FA Cup

@EmiratesFACup
The 𝘴𝘭𝘪𝘨𝘩𝘵𝘦𝘴𝘵 of touches from @DiogoJota18.

@LFC #EmiratesFACup

Muun muassa Arsenalin ja Leicesterin aiemmilla kierroksilla pudottaneella Nottinghamilla oli ottelussa omat paikkansa. Etenkin ottelun loppua kohden Nottingham sai luotua painetta Liverpoolin maalille, mutta kerta toisensa jälkeen tilanteet päättyivät heikkoon viimeistely-yritykseen.

FA Cupissa tullaan huhtikuussa näkemään todellinen unelmavälierä, kun Liverpool kohtaa Manchester Cityn. Toisessa välierässä finaalipaikasta mittelevät Chelsea ja Crystal Palace.

Välieräottelut pelataan Wembleyllä lauantaina 16. ja sunnuntaina 17. huhtikuuta.