Raphinha pelaa hienoa kautta Leedsissä.

Oikea laitahyökkääjä kuuluu joukkueensa ehdottomaan parhaimmistoon ja on ollut vaikeaa kautta pelaavan Leedsin kulmakivi.

25-vuotiaan Raphinhan odotetaan poistuvan Leedsistä kuluvan kauden jälkeen. Raphinha on herättänyt useiden huippuseurojen kiinnostuksen.

Katalonialaislehti Sportin mukaan Barcelona on jo aloittanut neuvottelut Leedsin kanssa Raphinhasta. Barcelona on tehnyt Raphinhasta 35 miljoonan euron tarjouksen Leedsille.

Lehden mukaan Barcelona on jo päässyt Raphinhan kanssa sopuun muun muassa palkka-asioista.

Loppusyksystä myös Bayern Münchenin kerrottiin olevan Raphinhan kintereillä, mutta silloin hänen hinnaksi oli asetettu noin 50 miljoonaa euroa.

Raphinha nousi lokakuussa ensimmäistä kertaa Brasilian A-maajoukkueeseen ja on sittemmin päässyt avauskokoonpanoon jokaisessa maaottelussa.

Raphinha on tehnyt kuluvalla kaudella Valioliigassa yhdeksän maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.

Leeds hankki Raphinhan Rennesistä noin 18 miljoonalla eurolla lokakuussa 2020. Hänen sopimuksensa kestää kesään 2024. Leeds on parhaillaan 16. sijalla Valioliigassa.