Tottenhamin laitahyökkääjä Dejan Kulusevski on tyytyväinen seuravaihdokseensa ajauduttuaan ”turhauttavaan” tilanteeseen Juventuksessa.

Kuluvevski, 21, siirtyi Juventuksesta Spursiin tammikuussa 1,5 vuoden lainasopimuksella. Lainadiili sisältää lisäksi 35 miljoonan euron osto-option, joka muuttuu ostovelvoitteeksi tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Ennen siirtoaan ruotsalaislaituri pääsi tällä kaudella Juventuksessa avauskentälliseen vain viidesti Italian Serie A:ssa. Tottenhamissa hän on päässyt nopeasti vauhtiin, ja Kulusevskilla on lontoolaisseurassa tilillään jo 11 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja syöttänyt neljä.

– Asiat voivat muuttua pelaajan kohdalla niin nopeasti, kommentoi Kulusevski Ahleticin mukaan.

– Juventuksessa oli monta asiaa, jotka eivät toimineet, ja se oli todella turhauttavaa. Pääsin pelaamaan kerran kuussa ja joka kerta eri pelipaikalla. Kropassani ei tuntunut hyvältä, en kokenut olevani fyysisesti vahva.

– Tottenham on kuin raikas tuulahdus. Minulla on parempi suhde valmentajaan, minua on valmennettu paremmin ja fysiikkani on parantunut.