Englannin maajoukkue kohtaa tiistaina erittäin tutun pelaajan ystävyysottelussa, kun Wembleylle saapuu vieraaksi Crystal Palacen tähtihyökkääjän Wilfried Zahan edustama Norsunluurannikko

Zaha, 29, on syntynyt Norsunluurannikon suurimmassa kaupungissa Abidjanissa, mutta hän muutti Englantiin jo neljävuotiaana ja edusti Englannin maajoukkueita aina miesten ikäluokkaan asti. Hän pelasi Englannin A-maajoukkueessa kaksi ystävyysottelua, mutta päätti lopultaa edustaa synnyinmaataan vuodesta 2017 eteenpäin.

– Hän on lahjakkuus. Hän on hyvä pelaaja, joka pelaa viikosta toiseen korkella tasolla, kommentoi Englannin päävalmentaja Gareth Southgate BBC:lle.

– Hänestä tuntui, että Norsunluurannikko on oikea tie hänelle, ja ymmärrän sen täysin. On vaikea sanoa, mikä hänen roolinsa olisi ollut meidän joukkueessamme.

Zaha edusti A-maajoukkuedebyyttinsä aikana Crystal Palacea, mutta sitten hän siirtyi Manchester Unitediin ennen kuin esiintyi toistamiseen Englannin paidassa. Hän pääsi pelaamaan Unitedissa vain neljä ottelua ja lähti lainalle Cardiffiin, kunnes palasi takaisin Palaceen.

– Hänellä oli todella vaikea jakso ensin Manchester Unitedissa ja sitten lainalla Cardiffissa, kun hän oli meidän mukanamme alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, sanoi Southgate.

– Muistan kun minulta kysyttiin kerran – ja meiltä kysyttiin muutamastakin tapauksesta – ja minä sanoin, että pelaajien on haluttava pelata Englannin paidassa.

– Sanoisin, että sanojani muokattiin hieman, ja se aiheutti tietynlaisen epämiellyttävän ilmapiirin joksikin aikaa Wilfin ja [Palacen puheenjohtajan] Steve Parishin keskuudessa.

– En viitannut sanoillani Wilfiin. Kaikki Palacea seuraavat ihmiset tietävät, että intohimoisempaa pelaajaa ei olekaan.