Liverpool ja Mestaruussarjan Fulham ovat päässeet sopuun hyökkäävän keskikenttäpelaajan Fábio Carvalhon siirrosta, kertoo The Guardian.

Englantia ja Portugalia nuorten maajoukkueissa edustanut Carvalho, 19, siirtyy Liverpooliin tulevana kesänä, kun hänen sopimuksensa Fulhamissa päättyy.

Guardianin mukaan Liverpool maksaa siirrosta viisi miljoonaa euroa ja mahdollisia bonuksia vajaan kolmen miljoonan euron edestä. Lisäksi Fulham saa 20 prosenttia Carvalhon seuraavasta siirtosummasta. Nuori lupaus siirtyy Anfieldille viiden vuoden sopimuksella.

Carvalho oli siirtyä Liverpooliin jo tammikuussa. Seurat pääsivät tuolloinkin siirrosta sopuun, mutta sitä ei ehditty sinetöidä ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Liverpool halusi kuitenkin saada siirron pakettiin ennen ensi kesää, jolloin Carvalho olisi ollut vielä useamman seuran kiikarissa.

Guardianin mukaan neuvottelut sujuivat tammikuun epäonnistuneen siirron jälkeen varsin vaivattomasti, sillä Carvalho oli jo sopinut Liverpoolin kanssa sopimuksensa henkilökohtaisista ehdoista ja käynyt seuran lääkärintarkastuksessa. Siirto julkistettaneen virallisesti ensi kuussa.

Carvalho on pelannut tällä kaudella 31 ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia ja syöttäen seitsemän.