Nottingham Forestin kreikkalaisomistaja Evangelos Marinakis riemuitsee seuran paluusta Englannin korkeimmalle sarjatasolle 23 vuoden tauon jälkeen. Nousu Mestaruussarjasta vaikutti alkukaudesta melko kaukaiselta haaveelta, mutta sitten joukkueen otti komentoonsa Steve Cooper.

Cooperin tullessa ruoriin Forest oli taulukon pohjalla, mutta nousi sieltä lähelle jopa suoraan nousuun oikeuttavaa kahden kärkeä. Kolmostila riitti kuitenkin playoffiin, jonka finaalissa joukkue kaatoi Huddersfield Townin. Marinakis vahvistaa, että 42-vuotias saa sekä uuden sopimuksen, että resursseja joukkueen jatkoon.

– Hän tulee olemaan mukanamme. Nykyistä sopimusta on vielä vuosi jäljellä, mutta haluan hänen olevan onnellinen.

– On aika antaa Stevelle sellaiset ammukset joita hän tarvitsee, ei vain selviämiseen, vaan hyviin tuloksiin. Kaikki puhuvat nousun tuomista TV-tuloista, mutta eivät ne riitä ensimmäistä kautta Valioliigaa pelaavalle seuralle, Marinakis sanoi Telegraphille.

– Meidän ostettava sellaisia merkittäviä pelaajia, joilla on kokemusta tältä tasolta. Rahankäytössä on oltava tarkkana, ja tehtävä oikeita valintoja.