Turkulaislähtöinen Huuhkajat-hyökkääjä Marcus Forss kävi kaudella 2021-2022 läpi monenlaista, niin hyvää kuin heikompaa kokemusta mahtui vuoristorataan. Suomifutis.comille Huuhkajien mediatilaisuudessa puhunut 22-vuotias katsoo tulevaisuuteen päättäväisesti.

Voit lukea alkuperäisen jutun täältä!

Nyt taakse jäänyt kausi alkoi Valioliigaan nousseen Brentfordin paidassa. Vastuuta pääsarjassa tuli varsin niukasti, mutta cup-kilpailuissa kentälle päästyään Forss pani tuulemaan; viidessä pelissä kuusi maalia.

Kevätkaudeksi suomalainen lainattiin Mestaruussarjan Hulliin, eikä tuo laina toiminut aivan toivotulla tavalla.

– Tapahtui, mitä tapahtui. En muuttaisi mitään. Siinä oli tosi paljon opittavaa. Joskus lainasopimuksissa käy näin. Pitää vain miettiä positiivisesti ja keskittyä ensi kauteen, koska tiedän kyllä, mitä pystyn tekemään ehjällä kaudella.

Peliaikaa kertyi kymmenessä ottelussa yhteensä 432 minuuttia, ja maaleja syntyi yksi. Nyt edessä on paluu Bees-organisaatioon, ja ratkaisujen tekeminen ensi kauden osalle. Lontoolaiset pitivät sarjapaikkansa lopulta selkeästi, jääden kymmenen kärjestä vain muutaman pisteen. Forssia onnistuminen ei yllättänyt millään tavoin.

– Kun on nähnyt läheltä, kuinka hyvää työtä joukkue ja valmennus ovat tehneet tässä koko sen ajan, kun olen ollut siellä, ei se yllättänyt yhtään, että pystymme taistelemaan noinkin hyvistä sijoituksista.

Mitä tapahtuu ensi kaudella, se on vielä kysmysmerkkien alla.

– Nuorelle pelaajalle tärkein asia on peliaika. Se kehittää eniten. Täytyy seuran kanssa keskustella ja suunnitella, miten ensi kausi halutaan menevän. Peliaika on kuitenkin itselleni se tärkein asia tässä vaiheessa.