West Ham ja Chelsea ovat pääsemässä sopuun hyökkääjä Armando Brojan siirrosta Hammersiin, kertoo Athletic.

Albanian A-maajoukkueessa 14 kertaa esiintynyt Broja, 20, on matkustanut Chelsean Yhdysvaltain-leiriltä takaisin Englantiin, mutta seurat jatkavat yhä neuvottelua siirrosta.

Broja ja West Ham ovat jo päässeet sopuun henkilökohtaisista ehdoista, mutta diilin pituutta ei ole vielä määritelty.

Athleticin tietojen mukaan tilanne ei ole kehittynyt Chelsean aloitteesta, vaan Brojan omasta halusta päästä pelaamaan säännöllisesti.

Viime kauden albanialaiskärki vietti lainalla Southamptonissa, jossa hän iski 38 ottelussa yhteensä yhdeksän osumaa. Chelsean ykkösmiehistössä hän on pelannut vain kerran.

West Ham teki Brojasta viime viikolla 30 miljoonan punnan (noin 35.3 miljoonan euroa) tarjouksen. Summasta 25 miljoonaa puntaa maksettaisiin heti ja loput myöhemmin mahdollisina bonuksina.

Hammers on tänä kesänä vahvistanut rivejään jo toppari Nayef Aguerdilla, keskikenttäpelaaja Flynn Downesilla ja maalivahti Alphonse Areolalla, joka pelasi seurassa jo viime kauden lainalla.