Manchester Unitedin ja Real Madridin neuvottelut keskikenttäpelaaja Casemiron siirrosta Englantiin ovat edistyneet, kertovat Athletic ja Telegraph.

Telegraphin mukaan Brasilian maajoukkuepelaajasta on muodostunut Unitedin ykköskohde jäljellä olevassa siirtoikkunassa, vaikka hän ei alunperin ollutkaan manchesterilaisten managerin Erik ten Hagin suunnitelmissa.

Seurat eivät ole vielä lyöneet siirtosummaa lukkoon, mutta potentiaalisen korvauksen uskotaan huitelevan reilun 70 miljoonan euron tienoilla.

Manchester Unitedin delegaatio on parhaillaan Madridissa neuvottelemassa siirrosta, eikä Unitedin uskottaisi käyttävän Casemiron tavoitteluun näin paljon aikaa, jos seura kokisi, että brassipelaajan hankkiminen ei olisi mahdollista.

Casemiro on yksi Real Madridin parhaiten palkatuista pelaajista. Joidenkin lehtitietojen mukaan United olisi valmis tuplaamaan hänen palkkansa, mutta Athleticin mukaan moiset väitteet eivät pidä paikkaansa. Manchesterilaiset pystyvät kuitenkin tarjoamaan hänelle erittäin houkuttelevan taloudellisen paketin, jonka myötä Casemiro olisi yksi palkkakuninkaista myös Unitedissa.

Telegraph kertoo, että Real Madrid ei lähtökohtaisesti haluaisi luopua Casemirosta, mutta koska seura kunnioittaa brassipelaajaa niin paljon, hän saa itse päättää tulevaisuudestaan. Casemiro on pelannut Madridissa lähes kymmenen vuotta ja voittanut Los Blancosissa käytännössä kaiken.

Athleticin mukaan Casemiro on antanut positiivisia merkkejä halustaan siirtyä Unitediin, ja hän näkee Valioliigassa pelaamisen ”isona haasteena”, jonka hän voisi lisätä ansioluetteloonsa.