Manchester Unitedia edustaa tätä nykyä useampikin Real Madridissa vaiheessa tai toisessa loistanut pelaaja. Heistä toppari Raphaël Varane on taistellut kunnossa pysymisen kanssa. Cristiano Ronaldo ja Casemiro puolestaan ovat tiettävästi terveitä, mutta eivät silti esiinny odotetuissa määrin joukkueen otteluissa.

Manageri Erik ten Hagilla tuntuu olevan vakiovastaukset kysymyksiin, ainakin mitä tulee Ronaldoon. Puheet portugalilaisen lähtöhalujen olevan edelleen tallella ovat nostaneet päätään derbytappion jälkeen; supertähti katseli joukkueensa nöyryytystä koko ottelun penkiltä.

– En näe että hän olisi oloonsa tyytymätön. Hän on iloinen, harjoittelee hyvin ja nauttii.

Penkityksen syy ei hollantilaisen mukaan ole siirtosuunnitelmissa.

– Sillä ei ole mitään tekemistä tulevan kanssa, tai sen mitä tapahtuu tammikuussa tai ensi vuonna ylipäänsä. Ei tietenkään hän ollut tyytyväinen jäädessään penkille, mutta harjoittelumielialassa ei ole vikaa.

Casemiron kohdalla tilanne tuntuu olevan sama. Iso brassihankinta ei mahtunut viime sunnuntain avauskokoonpanoon.

– Sillä päätöksellä ei ollut mitään tekemistä Casemiron kanssa, vaan kyse oli vain ja ainoastaan Scottista (McTominay). Olen varma että Casella tulee olemaan suuri rooli. Näemme koko ajan harjoituksissa mitä hänellä on annettavana.

United kohtaa torstaina Eurooppa-liigassa kyproslaisen Omonian.

Lähde: Sky Sports