Liverpoolin laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold sanoo vain keskittyvänsä omaan pelaamiseensa, vaikka hän on joutunut syksyllä laajan kritiikin kohteeksi.

Alexander-Arnoldia, 23, on parjattu alkukaudesta huonoksi puolustussuuntaan, ja hänen on spekuloitu jopa jäävän Englannin MM-kisajoukkueen ulkopuolelle.

Syyskuun Nations Leaguen otteluissa hän ei saanut minuuttiakaan peliaikaa, ja Saksaa vastaan häntä ei valittu edes vaihtopenkille mukaan.

Tiistaina Alexander-Arnold esiintyi edukseen, kun Liverpool voitti Rangersin Mestarien liigassa 2-0. Hän pääsi esittelemään potkutekniikkaansa seitsemännellä minuutilla viedessään Liverpoolin upealla vapaapotkumaalilla johtoon.

Ottelun jälkeen Alexander-Arnold sanoi, että hän ei kiinnitä huomiota ulkopuolisten puheisiin.

– Ihmiset sanovat asioita, mutta minä tulen kentälle ja esiinnyn hyvin joukkueen puolesta. Kausi on alkanut osaltani hitaasti, mutta odotan innolla loppukautta, sanoi Alexander-Arnold Liverpool Echon mukaan.

– Tämä oli mahtava suoritus jätkiltä. Lauantai (3-3-tasapeli Brightonia vastaan) oli pettymys. Emme ikinä saaneet prässiämme käyntiin ja olimme hitaita pelin alussa, mutta tänään se oli päinvastoin.

– Aloitimme hyvin ja jatkoimme sitä koko ottelun. Rangersilla oli jaksonsa toisen puolikkaan alussa, mutta yleisesti ottaen pelasimme mielestäni vaatimustasomme mukaisesti.