Evertonin kirjoilla vuodesta 2017 ollut maalivahti Jordan Pickford on edelleen ainakin paperilla Englannin A-maajoukkueen ykköstorjuja. MM-kisoihin valmistautuva 28-vuotias kertoi viime vuosina käyttämistään kehittymisen metodeista Sky Sportsille.

– Haluan aina olla paras Jordan Pickford, joka voin olla. Teen sen eteen kovaa työtä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Työskentelen psykologin kanssa, ja hoidan itseni parhaaseen mahdolliseen fyysiseen kuntoon. Näiden jälkeen maalin vahtiminen tulee kuin itsestään.

Sunderland-kasvatti päätti lisätä valmentautumiseensa psykologin avun, kun Evertonissa oli meneillään vaikea jakso ja esitykset olivat suurennuslasin alla.

– Päätin siitä itse. Agenttini oli maininnut mahdollisuudesta aiemmin, mutta olen aina ajatellut että päätös on kiinni itsestäni. En ollut parhaassa vedossa, ja mietin miten voin parantaa.

Intohimoinen maalivahti pelaa tunteella.

– Intohimo tulee olemaan mukana aina, mutta psykologin kanssa sitä hiotaan tasapainoon keskittymisen kanssa.

Juuri nyt asiat ovat oikealta tuntuvassa kurssissa.

– Minulla oli huono jakso kaudella 2019/2020. Kukaan ei ole täydellinen. Nyt tunnen nousseeni jälleen. Olen muuttunut ihmisenä.