Chelsean viime kesän isoimpiin hankintoihin kuulunut Marc Cucurella myöntää olevansa kiinnostunut siirrosta Barcelonaan, jos mahdollisuus paluulle jonain päivänä aukeaisi.

Barcelonan akatemiasta lähtöisin oleva Cucurella esiintyi vain kerran seuran ykkösjoukkueessa ja vietti lainajaksot espanjalaisissa Eibarissa ja Getafessa ennen kuin siirtyi pysyvästi jälkimmäiseen seuraan.

– En saanut mahdollisuutta pelata Barcelonassa, ja olen aina ollut siitä harmissani, Cucurella sanoi Catalunya Radiolle.

– Jos saisin tulevaisuudessa mahdollisuuden [palata], pitäisi sitä korkeassa arvossa. Se olisi todella hienoa.

Stamford Bridgelle 24-vuotias siirtyi viime kesänä Brightonista, joka kauppasi tähtipelaajansa eteenpäin peräti 63 miljoonalla punnalla tehden hänestä maailman kalleimman vasemman laitapakin.

Cucurella, jota yhdistettiin myös Manchester Cityyn ennen Chelsea-siirron toteutumista, on pelannut 18 kertaa sinipaidoille, mutta kausi on ollut vaikea.

Chelsea, joka korvasi saksalaisluotsi Thomas Tuchelin syyskuussa Graham Potterilla, istuu Valioliigassa kahdeksantena.

Cucurella on myös kohdannut kritiikkiä joistakin tämän kauden esityksistään, eivätkä hänen vihjailevat kommenttinsa mahdollisesta Barcelona-paluusta ainakaan auta suosioonsa Chelsea-fanien keskuudessa.