Arsenal vaikean haasteen edessä – Arteta: ”Suuri mahdollisuus tehdä jotain, missä emme ole onnistuneet moniin vuosiin”

Valioliigaa johtava Arsenal kohtaa sunnuntaina Liverpoolin Anfieldilla.
Kyseessä on Arsenalille melkoinen haaste. Liverpool on pelannut ennakko-odotuksiin nähden surkean kauden, mutta Anfield on ollut Arsenalille hyvin vaikea paikka. Arsenal on edellisen kerran voittanut Liverpoolin Anfieldilla syyskuussa 2012.
Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta oli tuolloin kentällä ja auttoi joukkueensa voittoon.
Artetan mukaan joukkue nauttii paineista.
– Nautimme siitä. Meidän on nautittava siitä ja omaksuttava tämä tilanne. Tiedämme, että meillä on edessämme suuri haaste, mutta se on samalla suuri mahdollisuus mennä Anfieldille ja tehdä jotain, missä emme ole onnistuneet moniin vuosiin. Se on motivoinut meitä nämä päivät. Näen pelaajissani intohimoa, positiivisuutta ja rohkeutta. Sitä on oltava.
Arteta muistuttaa Arsenalin pelanneen aiemminkin tällä kaudella vaikeissa paikoissa.
– Sunnuntaina yritämme voittaa sen joukkueen. Meidän on todistettava se, että kykenemme menemään sinne, pitämään tunteet kurissa ja tehdä oikeat asiat, jotta saamme sieltä haluamamme tuloksen. Olemme pelanneet vaikeimmissa mahdollisissa paikoissa. Menimme Tottenhamin vieraaksi ja näitte miten pelasimme. Siellä tunnelma ei oikein voi mennä vaikeammaksi meille.
– Olemme kykeneväisiä tekemään sen. Tiedämme, että meidän on saatava itsestämme paras irti voittaaksemme ja meidän on pelattava selvästi paremmin kuin viime kaudella samassa paikassa. Silloin joukkue vain avasi portit ja päästi Liverpoolin hyökkäämään ongelmitta tyhjiin tiloihin.
Liverpoolin ja Arsenalin välinen huippuottelu käynnistyy sunnuntaina klo 18.30.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Relevo: Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja Monchi saattaa siirtyä Valioliigaan
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen