Sky: Chelsea tehnyt päätöksen Frank Lampardin tulevaisuudesta

Frank Lampard jatkaa useista heikoista tuloksista huolimatta Chelsean väliaikaisena managerina kauden loppuun saakka, kertoo Sky Sports.
Lampard astui Chelsean peräsimeen kesään asti ulottuvalla sopimuksella 6. huhtikuuta, eli vain 21 päivää sitten.
Lontoolaisseura hävisi kuitenkin keskiviikkoiltana jo viidennen peräkkäisen ottelunsa Lampardin alaisuudessa, kun Brentford haki Stamford Bridgeltä vierasvoiton 2–0-lukemin.
LUE MYÖS: Taas tappio, Chelsea-fanit buuasivat omilleen – näin kommentoi Frank Lampard
Chelsean tehtyä viidessä tappio-ottelussaan vain yhden maalin, on Lampardin toinen aikakausi rakkaan seuransa peräsimessä alkanut varsin synkällä tavalla.
Chelsea istuu Valioliigan sarjataulukossa 11. sijalla, vain kymmenen pisteen päässä putoamisviivasta, eikä ole matemaattisesti edes täysin turvassa.
Erotettuaan jo Thomas Tuchelin ja Graham Potterin aiemmin tällä kaudella, on Chelsean seurajohto kuitenkin valmis pitämään Lampardin työssään kauden loppuun saakka.
Chelsea matkustaa seuraavaksi Arsenalin vieraaksi Emiratesille, minkä jälkeen se kohtaa putoamisvaarassa olevan Bournemouthin ja Nottingham Forestin ennen kauden haastavaa loppuhuipennusta Manchester Unitedia, Manchester Cityä ja Newcastlea vastaan.
Ensi kaudella Chelsean peräsimeen astuu näiltä näkymin Tottenhamin, Southamptonin ja PSG:n entinen manageri Mauricio Pochettino.
LUE MYÖS!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Chelsea tavoittelee Uruguayn maajoukkuepelaajaa – ulosostohintana 60 miljoonaa euroa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Athletic: Liverpool hylkäsi portugalilaislupauksestaan tarjouksen ulkomailta
- Roy Keane varoittaa Manchester Unitedia Englannin maajoukkuepelaajasta: ”En sanoisi hänen parantavan”
- Nytkö jysähtää? Tottenham tarjoaa Harry Kanea yhdelle seuralle – syy tiedetään
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan