Bukayo Saka pitkään jatkoon Arsenalin kanssa: ”Oikeissa asemissa ottamaan seuraavan askeleen”

Arsenal on tehnyt monivuotisen jatkosopimuksen seuran Hale End -akatemiakasvastti Bukayo Sakan kanssa. Laiturin odotettu sopimusuutinen vahvistettiin iltapäivällä tiistaina. BBC:n tietojen mukaan sopimus jatkuu vuoteen 2027.
Kahdeksanvuotiaana Gunners-leiriin liittynyt, tätä nykyä 21-vuotias timantti on esiintynyt Arsenalin jokaisessa valioliigaottelussa kahden viimeisen kauden aikana, ja vakiinnuttanut paikkansa myös Englannin A-maajoukkueessa.
– On loistavaa seuralle, että Bukayo jatkaa täällä, manageri Mikel Arteta sanoo seuran sivustolla.
– On meidän avainasioitamme pitää kiinni suurimmista lahjakkuuksistamme, ja hän on täysin oleellinen osa joukkueemme rakennetta niin nyt kuin tulevaisuudessa.
Sunnuntaina Valioliigan kauden 2022-2023 hopeamitalin kaulaansa saava Saka on tehnyt sesongilla 13 pääsarjamaalia, ja antanut 11 sellaiseen johtanutta syöttöä.
Sopimuksen vahvistuminen vei aikaa, ja huhuissa Sakaa vietiin jo myös muualle. Hän itse kommentoi syntynyttä ratkaisua helpottuneena.
– Se otti aikansa, mutta nyt asiat ovat selviä. Tämä on minulle oikea seura, joka on oikeissa asemissa ottamaan seuraavan askeleen.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- TyC Sports: Liverpoolin jättihankinta toteutuu seuraavien päivien aikana – pelaajan agentti matkustaa Englantiin
- Virallista: Laitapuolustaja jatkosopimukseen Manchester Unitedin kanssa: ”Intohimoni tätä seuraa kohtaan on vain kasvanut”
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Arsenalilla ei aikomustakaan luopua nuorukaisestaan – vaikea kausi alla
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”