Harry Kanelta puolustuspuhe Manchester Unitedin parjatulle pelaajalle – ”Hänestä ollaan tehty syntipukki”

Harry Kane puolustaa Manchester Unitedissa vaikeaan tilanteeseen ajautunutta Harry Maguire. Bayern Münchenin tähtihyökkääjä uskoo Englannin maajoukkuetoverinsa joutuneen syyttä syntipukiksi.
Maguire, 30, menetti kapteenin roolinsa Unitedissa Bruno Fernandesille ennen kauden alkua. Puolustaja on pelannut myös tällä kaudella viiteen ensimmäiseen Valioliiga-otteluun vain 23 minuuttia.
Maguire tulee olemaan sivussa Unitedin Mestarien liigan avauksesta Bayernin vieraana loukkaantumisen vuoksi.
– Hänestä ollaan tehty hieman syntipukki. Hän on hyvä ystäväni, hieno mies ja työteliäs ammattilainen, Kane kommentoi BBC:lle ennen keskiviikon ottelua.
– Hän on yksi Englannin parhaista puolustajista ja parhaiden joukossa myös Englannin lähihistoriassa. Se on osa meidän ammattiamme, että meitä arvostellaan sosiaalisessa mediassa.
– Minä tunnen hänet ja hän haluaa vain tehdä entistä kovemmin töitä, kehittyä ja tulla paremmaksi.
Man United on hävinnyt viidestä ensimmäisestä ottelustaan kolme. Kane painottaa kuitenkin, että Bayernin täytyy olla varuillaan.
– Unitedilla on ollut raskas vaihe, mutta joskus sellainen tilanne voi olla vaarallinen. He hakevat takaisinmaksua ja meidän on oltava varuillaan, Kane arvioi.
LUE MYÖS!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liverpoolin valitus hylättiin – pelikielto pysyy voimassa
- Arsenalin nuori tähti loukkaantui taas – Mikel Arteta ei kadu peluuttamista
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?