Erik ten Hagilta itsevarma puheenvuoro ennen Liverpool-kamppailua – ”Nämä ovat faktoja”
Erik ten Hag uskoo Manchester Unitedin pääsevän tällä kaudella jälleen nostamaan pokaaleja. Hollantilaisvalmentaja antoi itsevarman lausunnon ennen sunnuntain Valioliigan kotiottelua Liverpoolia vastaan.
Man United voitti viime kaudella FA Cupin kukistettuaan paikalliskilpailijansa Manchester Cityn derbyfinaalissa. Ten Hagin ensimmäisellä kaudella puolestaan tarttui mukaan Liigacupin voitto.
Man United kilpailee tällä kaudella kansallisten cupien lisäksi myös Eurooppa-liigassa.
– Olemme voittaneet viimeisen kahden vuoden aikana Cityn jälkeen eniten pokaaleja Englannissa. Se on totuus ja nämä ovat faktoja, ten Hag kommentoi lehdistölle sunnuntain pelin alla.
– Me haluamme voittaa tänä vuonna. Me haluamme voittaa pokaaleja. Olen melko luottavainen, että me onnistumme siinä.
Manchester United on kerännyt ensimmäiseen kahteen otteluun Valioliigassa kolme pistettä. Avauskierroksen voittoa Fulhamia vastaan seurasi vierastappio Brightonin luona.
Sunnuntain ottelu Man Unitedin ja Liverpoolin välillä käynnistyy kello 18:00 Old Traffordilla.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä