Mikel Arteta selvensi välejään Pep Guardiolan kanssa – ”Jos joku haluaa vahingoittaa”
Mikel Arteta kiistää riidan oppi-isänsä Pep Guardiolan kanssa. Arsenalin päävalmentaja kommentoi välejään Manchester Cityn espanjalaisluotsiin lauantain Leicester-ottelun jälkeen.
Arteta työskenteli Guardiolan apuvalmentajana kolmen ja puolen vuoden ajan ennen siirtymistään Arsenalin peräsimeen. Espanjalaiset ovat olleet viime vuodet suurimpia kilpailijoitaan Arsenalin haastettua Cityn jo kahdesti Valioliigan mestaruudesta.
Arteta kommentoi lehdistölle viime viikon sunnuntain keskinäisen 2-2-tasatuloksen jälkeen, että hänellä oli ”kaikki tieto” käsissään Citystä. Guardiola puolestaan sanoi perjantaina, että hänet on ”yllytetty sotaan” Arsenalia vastaan.
Artetan mukaan valmentajakaksikon välit ovat edelleen toisiaan kunnioittavat.
– Olen ihaillut häntä 10-vuotiaasta asti. Kunnioitan häntä syvästi. Olen kiitollinen kaikesta, jota hän on minulle tehnyt ja tekee edelleen, Arteta kommentoi BBC:n mukaan.
– Jos joku haluaa vahingoittaa suhdettamme. se ei ole minun käsissäni. Se syvä kunnioitus on molemminpuoleinen. Guardiola tietää sen ja hänen valmennusryhmänsä myös, koska puhun heidän kanssaan siitä edelleen.
Arsenal nousi eilen tasapisteisiin Cityn kanssa voitettuaan Leicesterin kotona 4-2-lukemin. Liverpool on kaksikkoa yhden pisteen edellä.
LUE MYÖS!
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Fantasy Premier League: GW 7 – Nappaa tämä pelaaja joukkueeseesi
- Gary Neville: Gareth Southgate ei sopisi Manchester Unitedin valmentajaksi
- John Obi Mikel: Chelsea tarvitsee uuden maalivahdin taistellakseen mestaruudesta
- Harry Maguire kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin vaikeuksista: ”Henkisiä ongelmia”
- Kevin Nolan: Julen Lopetegui teki merkittävän virheen West Hamissa: ”Se tuli liian aikaisin”
- Lehti: Liverpool suunnittelee Bundesliiga-tähdestä korvaajaa Mohamed Salahille
- Bild: Arsenal ja Man City Bundesliiga-tähden perässä – hintalappu peräti 150 miljoonaa euroa
- Paul Scholes epäilee: Ruud van Nistelrooy ei olisi halunnut kahta hyökkääjää Man Unitediin
- Kahdelle Man Unitedin pelaajalle täyslaidallinen kritiikkiä: ”Olivat todella huonoja”
- Miksi Erik ten Hag otti parhaan pelaajansa pois jo puoliajalla? ”Meni ihan suunnitelmien mukaan”
- Harry Maguire pelasti Man Unitedin nöyryytykseltä – Bruno Fernandes taas suihkuun
- Kahdelle Man Unitedin pelaajalle täyslaidallinen kritiikkiä: ”Olivat todella huonoja”
- Paul Scholes epäilee: Ruud van Nistelrooy ei olisi halunnut kahta hyökkääjää Man Unitediin
- Miksi Erik ten Hag otti parhaan pelaajansa pois jo puoliajalla? ”Meni ihan suunnitelmien mukaan”
- Mikel Merino hämmästyi Arsenalin harjoituksista: ”En ole koskaan nähnyt tällaista”
- Bild: Arsenal ja Man City Bundesliiga-tähden perässä – hintalappu peräti 150 miljoonaa euroa
- Real Madrid yhteyksissä Liverpoolin tähtipelaajasta
- Lehti: Liverpool suunnittelee Bundesliiga-tähdestä korvaajaa Mohamed Salahille
- Tottenhamin tulikuuma hyökkääjä hurjassa maaliputkessa – ratkaisi vierasvoiton Eurooppa-liigassa
- Englanti kutsui hyökkääjän takaisin maajoukkueeseen vuosien odotuksen jälkeen