Telegraph: Al-Hilal haluaa Mohamed Salah’n riveihinsä kesällä

Mohamed Salah on pian vapaa agentti.
Salah’n sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Liverpool haluaisi pitää tähtipelaajastaan kiinni, mutta Salah on ilmoittanut julkisuudessa, että yhteisymmärrys on edelleen hyvin kaukana. Salah on sanonut pelaavansa tällä hetkellä viimeistä kauttaan Liverpoolissa.
Saudiarabialaisseura Al-Hilal on kiinnostunut tekemään Salah’n kanssa sopimuksen kuluvan kauden jälkeen. Al-Hilal haluaa Salah’n riveihinsä, jos hän on saatavilla vapaana agenttina.
Telegraphin mukaan Al-Hilal on Salah’n todennäköisin uusi osoite, jos hän lopulta jättää Liverpoolin.
Saudi-Arabia on yrittänyt houkutella Salah’ta jo muutaman vuoden ajan maan pääsarjaan. Al-Ittihad teki Salah’sta 180 miljoonan euron tarjouksen Liverpoolille vuonna 2023, mutta Liverpool ei suostunut myymään ykköstähteään.
Neymar poistui Al-Hilalista aiemmin tällä viikolla ja seura tarvitsee uuden johtotähden joukkueeseensa.
Al-Hilal haluaisi Salah’n riveihinsä ennen kesän seurajoukkueiden MM-turnausta. Turnaukseen osallistuvat seurat saavat hankkia uusia pelaajia kesäkuun alussa, vaikka siirtoikkuna aukeaa normaalisti vasta heinäkuun alussa.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Arsenalin keskikenttäpelaaja joutuu pelaamaan kärjessä – Arteta vaikuttui: ”Se on uskomatonta…”