FA Cupissa kokeilussa merkittävä teknologiauudistus

FA Cupin viidennellä kierroksella tullaan kokeilemaan uudenlaista semiautomaattista teknologiaa paitsioiden tarkastuksessa. FA vahvisti torstaina, että kokeilut tullaan tekemään seitsemässä ottelussa valioliigajoukkueiden stadioneilla.
FA:n mukaan teknologia tarkoitus ottaa käyttöön myöhemmin tällä kaudella valioliigaotteluissa kokeilun onnistuessa.
Teknologian tarkoituksena on korvata erotuomarin tekemät päätökset automatisoidulla teknologialla.
Tällä hetkellä, kun maali tehdään paitsion rajamailta, erotuomarin on videotuomarin on tarkastettava VAR-huoneessa kolme asiaa. Milloin pallo potkaistiin, missä kohti puolustajan vartalo oli, kun palloa potkaistiin ja missä kulmassa hyökkääjän vartalo oli.
Nämä kolme päätöstä ratkaisee nyt automatisoitu teknologia. Tekoäly tarkkailee pelaajan ja pallon liikettä ja päättää, oliko pelaaja paitsiossa vai ei.
Valioliiga äänesti semiautomatisoidun paitsioteknologian puolesta kaudella 2024-2025 huhtikuussa. Käyttöönotto on kuitenkin viivästynyt, jotta teknologiaa voitaisiin testata lisää.
UEFA on käyttänyt kyseistä teknologiaa Mestarien liigassa kaudesta 2022-2023 lähtien.
FA Cupin viidennen kierroksen ottelut käynnistyvät lauantaina ensimmäinen päivä maaliskuuta. Myös VAR tulee käyttöön viidenneltä kierrokselta alkaen.
LUE MYÖS!
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle
- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Newcastle kaatoi Liverpoolin liigacupin finaalissa – 70 vuoden odotus ohi
- Chelsea-luotsilta löytyi selitys vaisuun hyökkäyspeliin
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Valioliiga-managerilta surullinen avautuminen: ”Me putoamme sarjasta – emme ole hyviä”
- Liverpool laittoi kakkosveskarin cupin finaaliin maaliin – Arne Slot perusteli päätöstä
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Chelsea-luotsilta löytyi selitys vaisuun hyökkäyspeliin
- Fabrizio Romano: Chelsea täräytti taas uuden pelaajahankinnan!