Manchester Unitedille iso takaisku ennen Tottenham -ottelua – keskikentällä kriisi

Kobbie Mainoon loukkaantuminen harjoituksissa on aiheuttanut Manchester Unitedille lisää huolia. Keskikenttäpelaajan uskotaan olevan Athleticin tietojen mukaan pidempään kuin muutaman viikon sivussa.
Mainoo on pelannut tällä kaudella vakioroolissa Unitedin ryhmässä ja esiintynyt 25 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien.
Mainoon, 19, poissaolon lisäksi Unitedin keskikenttäpelaajista myös Manuel Ugartella ja Toby Collyerilla on ollut loukkaantumisvaivoja. Kaksikon pelaaminen huomisessa valioliigaottelussa Tottenhamin vieraana on epävarmaa.
Kolmikon poissaolo saattaa palauttaa Christian Eriksenin ja Casemiron avauskokoonpanoon. Kokenut kaksikko on pelannut vuodenvaihteen jälkeen yhteensä vain 176 minuuttia.
Myös 19-vuotias Jack Moorhouse on nostettu edustusjoukkueen mukaan. Nuorukainen ei ole vielä debytoinut Valioliigassa.
– Tämä oli hyvä viikko viimeiseen kahteen päivään asti, jolloin tuli pari ongelmaa. Meillä on yksi tai kaksi ongelmaa, joista odotamme tietoa. Yksi pelaaja on myös kipeänä. Me näemme viikonloppuna, miten asia on, Man Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim kommentoi poissaoloja perjantaina medialle.
United on voittanut viimeisestä kahdeksasta valioliigaottelustaan vain kaksi. Red Devils majailee sarjataulukossa sijalla 13.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Liverpool | 33 | 24 | 7 | 2 | 75-31 | 79 |
2 | Arsenal | 33 | 18 | 12 | 3 | 61-27 | 66 |
3 | Nottingham | 33 | 18 | 6 | 9 | 53-39 | 60 |
4 | Newcastle | 33 | 18 | 5 | 10 | 62-44 | 59 |
5 | Manchester City Man City | 33 | 17 | 7 | 9 | 64-42 | 58 |
6 | Chelsea | 33 | 16 | 9 | 8 | 58-40 | 57 |
7 | Aston Villa | 33 | 16 | 9 | 8 | 53-47 | 57 |
8 | Bournemouth | 33 | 13 | 10 | 10 | 52-40 | 49 |
9 | Fulham | 33 | 13 | 9 | 11 | 48-45 | 48 |
10 | Brighton | 33 | 12 | 12 | 9 | 53-53 | 48 |
11 | Brentford | 33 | 13 | 7 | 13 | 56-50 | 46 |
12 | Crystal Palace | 33 | 11 | 11 | 11 | 41-45 | 44 |
13 | Everton | 33 | 8 | 14 | 11 | 34-40 | 38 |
14 | Manchester United Man Utd | 33 | 10 | 8 | 15 | 38-46 | 38 |
15 | Wolverhampton Wolves | 33 | 11 | 5 | 17 | 48-61 | 38 |
16 | Tottenham | 33 | 11 | 4 | 18 | 61-51 | 37 |
17 | West Ham | 33 | 9 | 9 | 15 | 37-55 | 36 |
18 | Ipswich Town IPS | 33 | 4 | 9 | 20 | 33-71 | 21 |
19 | Leicester | 33 | 4 | 6 | 23 | 27-73 | 18 |
20 | Southampton | 33 | 2 | 5 | 26 | 24-78 | 11 |
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tottenham hävisi taas – jo 18. tappio sarjassa: ”Tätä ei voi hyväksyä”
- Pep Guardiola kokee olleensa epäreilu pelaajaansa kohtaan: ”Olen pahoillani”
- Nottingham Forestin unelma elää – Tottenham nurin vieraissa
- Kaksi nousijaa ensi kauden Valioliigaan varmistui – hurjaa ilotulitusta
- Jamie Vardy tilittää: ”Olen vihainen ja pettynyt”
- Mitä ilotulitusta! Yhden joukkueen Valioliiga-nousu on jo lähes varma, toinenkin on lähellä
- Karu tosiasia paljastui Valioliigan hännillä – tässä ovat lähtijät
- Mikel Arteta kommentoi rajun taklauksen kohteeksi joutuneen Bukayo Sakan tilannetta
- Pep Guardiola tiistain ottelusta: ”Se on finaali”
- Liverpool voittoon Leicesterissä – mestaruus voi ratketa jo keskiviikkona
- Nottingham Forestin unelma elää – Tottenham nurin vieraissa
- Mitä ilotulitusta! Yhden joukkueen Valioliiga-nousu on jo lähes varma, toinenkin on lähellä
- Jamie Vardy tilittää: ”Olen vihainen ja pettynyt”
- Kaksi nousijaa ensi kauden Valioliigaan varmistui – hurjaa ilotulitusta
- Karu tosiasia paljastui Valioliigan hännillä – tässä ovat lähtijät
- Pep Guardiola tiistain ottelusta: ”Se on finaali”
- Kevin De Bruynen ura saattaa jatkua Englannissa: ”Olen avoin”
- Mikel Arteta kommentoi rajun taklauksen kohteeksi joutuneen Bukayo Sakan tilannetta
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Mikel Arteta ei aio antaa Liverpoolille juhlia