Man City neuvottelee jättisiirrosta – hinta jopa 150 miljoonaa euroa

Manchester City tekee nyt kaikkensa vahvistaakseen joukkuettaan.
Kerroimme jo aiemmin, että espanjalaisen Relevon mukaan Cityn ykköskohde siirtomarkkinoilla on Barcelonan Dani Olmo. Useamman lähteen mukaan City käy myös neuvotteluita AC Milanin kanssa Tijjani Reijnderistä.
Sekin tiedetään, että City pyrkii hankkimaan uuden oikean pakin, ja nyt lähteet kertovat uusista jättineuvotteluista. Sky Sportsin mukaan City on saanut Bayer Leverkusenilta luvan keskustella Florian Wirtzin kanssa. Pelaajan edustajat matkustivat Manchesteriin tiistai-iltana neuvotteluihin.
Skyn tietojen mukaan seurat ovat jo päässeet siirrosta alustavaan yhteisymmärrykseen. Leverkusen todennäköisesti myisi Wirtzin mieluummin Man Cityyn kuin Bayern Müncheniin.
Halvalla Wirtz ei lähde. Jos City miehen haluaa, pöytään on lyötävä lähemmäs 150 miljoonaa euroa. Se tekisi 22-vuotiaasta saksalaisesta yhden kaikkien aikojen kalleimmista siirroista.
Wirtz on Kölnin kasvatti, joka siirtyi paikalliskilpailija Leverkuseniin tammikuussa 2020. Lukas Hradeckyn joukkuekaverina Wirtz on pelannut 196 ottelua tehoin 57+65. Saksan A-maajoukkueessakin Wirtz on ehtinyt pelata jo 29 ottelua.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa