Man City jyräsi huippujoukkueen – Pep Guardiola hehkutti omiaan

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola oli ylpeä omiensa esityksestä joukkueen kaadettua Juventuksen 5-2 seurajoukkueiden MM-kisoissa.
Torstain voiton myötä City eteni 16 parhaan joukkoon puhtaalla pelillä lohkonsa kärkijoukkueena. Manchesteriläisten maaleista vastasivat Jérémy Doku, Erling Haaland, Phil Foden, Savinho ja Juventuksen Pierre Kalulu, jolle merkittiin oma maali.
Päättynyt kausi oli Manchester Cityn mittareilla pettymys, kun joukkue jäi Valioliigassa kolmanneksi, eikä pystejä tullut muistakaan kilpailusta.
Guardiolan mukaan torstain esitys oli tuulahdus siitä, mihin City parhaimmillaan pystyy.
– Pidin siitä, mitä teimme kentällä. Siitä on pitkä aika, kun olemme viimeksi pelanneet tällä tavalla pallon kanssa ja pallottomana. Pelaajat olivat sitoutuneita, ja olemme iloisia, että kaadoimme huippujoukkueen, kommentoi Guardiola ESPN:n mukaan.
– Tämä on vain yksi ottelu, mutta uskon, että pelaajat tunsivat jälleen, miltä tuntuu olla hyvä joukkue. Usko omaan tekemiseen tulee aina peliesityksistä, ei menneisyydestä.
City kohtaa seurajoukkueiden MM-kisojen neljännesvälierissä Al-Hilalin ensi maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 4.00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Bournemouth hankki maalivahdin Chelseasta
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Athletic: Luis Díaz haluaa jättää Liverpoolin
- Neuvottelut käynnissä – Ashley Young saattaa palata kasvattajaseuraansa
- Bournemouth hankki maalivahdin Chelseasta
- Valioliigan sarjanousija haluaa Granit Xhakan – tarjoaa kolmivuotista sopimusta
- Liverpool lähestynyt Newcastlea yli 100 miljoonan euron jättisiirrosta
- Brentford tarjosi 40 miljoonaa euroa Ipswich-taiturista