ESPN: Yllättävä käänne Ruben Amorimin kohdalla Manchester Unitedissa?
ESPN:n lähteet kertovat, että Manchester Unitedissa on tällä hetkellä vahvaa sisäistä luottoa manageri Ruben Amorimiin.
ESPN uutisoi seurajohdon tulleen nyt siihen käsitykseen, että pelaajisto on vankasti päävalmentajansa tukena, vaikka joukkueen tulokset ovat heitelleet Amorimin aikana.
ESPN:n mukaan seurajohto on jopa vakuuttunut asiasta keskusteltuaan pelaajien kanssa Amorimista.
Päävalmentajan asema oli useiden mediatietojen perusteella uhattuna ennen maajoukkuetaukoa. Amorimin jatkoa on ollut tarkoitus arvioida lokakuun tauon aikana.
Taukoa edeltänyt Sunderland-voitto on tuonut nähtävästi positiivisuutta Unitedin koppiin ja mahdollisesti lisäaikaa Amorimille.
Keskusteluissa ovat olleet mukana useat Unitedin johtavat pelaajat Amorimin maanmiestä Bruno Fernandesia myöten.
Pelaajat antoivat seurajohdolle Amorimista hyvää palautetta. Sunderland-pelin jälkeen esimerkiksi Mason Mount ilmaisi tukensa myös julkisesti. Matthijs de Ligt puolestaan tuki Amorimia Brentford-tappion jälkeen.
Tuki on ESPN:n mukaan jatkunut siis myös sisäisissä keskusteluissa pelaajien ja seurajohdon välillä. Amorim näyttää jatkavan tehtävässä maajoukkuetauon jälkeenkin.
Unitedin seuraava koitos on vieraissa Liverpoolia vastaan sunnuntaina 19. lokakuuta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Arsenal saa huokaista helpotuksesta – luottopelaajan vamma ei ole vakava