Fantasy Premier League: GW8 – kolme joukkuetta, joiden kelkkaan kannattaa hypätä
Valioliiga palaa maaottelutauolta lauantaina, kun Chelsea matkustaaa Nottingham Forestin vieraaksi kello 14:30. Tässä tekstissä käsitellään kolmea joukkuetta, joiden pelaajia kannattaa mahdollisuuksien mukaan hankkia. Mukaan mahtuu lisäksi osuus toimituksen joukkueesta.
Chelsea

Chelsean seuraavat viisi ottelua ovat erinomaiset. Nottingham Forest on antanut vastustajan laukoa 70 kertaa viimeisen viiden ottelun aikana Valioliigassa, ja joukkueen päästettyjen maalien odottama on viimeisen kolmen ottelun ajalta 7,0.
Tottenham on ylisuorittanut molemmilla puolilla kenttää datan mukaan, ja Sunderlandin tulisi olla pisteodottaman valossa sijalla 15. Wolves ja Burnley ovat kaikella kunnioituksella Chelseaa selkeästi heikompia nippuja.
Chelsean kurittomuus on johtanut kahteen punaiseen korttiin kolmessa viime ottelussa Valioliigassa, mikä on vääristänyt joukkueen dataa. Chelsean tasoinen joukkue voi kuitenkin murskata pelipäälle sattuessaan jokaisen seuraavasta viiden viikon vastustajastaan.
Parhaat hankinnat Chelseasta ovat João Pedro, Enzo Fernandez ja Marc Cucurella.
Arsenal

Arsenal on tehnyt toiseksi eniten ja päästänyt toiseksi vähiten maaleja Valioliigassa. Haastavan alkukauden jälkeen otteluohjelma kääntyy myönteisemmäksi, ja yhtenä liigan parhaista joukkueista Arsenalilla on mahdollisuus voittaa jokainen ottelu. Crystal Palace ja Tottenham ovat kotona, eikä kolmen muun joukkueen odoteta tarjoavan Arsenalille ylitsepääsemätöntä vastusta.
Arsenalin kohdalla manageri voi mennä moneen suuntaan. Triplaus puolustukseen on kunnioitettava vaihtoehto, sillä joukkueen puolustus on todennäköisesti liigan paras. Keskikentältä esiin nousee rangaistuspotkuista vastaava Bukayo Saka, ja hyökkäystä tähdittää Viktor Gyökeres. Vaikka Gyökeres ei ole onnistunut maalinteossa viime otteluissa, hyökkääjän voidaan silti odottaa tekevän tehoja seuraavan viiden viikon aikana.
Kolme parasta hankintaa Arsenalista ovat Gabriel, Bukayo Saka ja Gyökeres.
Crystal Palace

Crystal Palace on datan valossa liigan kolmanneksi paras joukkue, joskin joukkueen hyökkäys kantaa suurimman taakan. FPL ei päivitä ottelun vaikeusasteita, ja Palacen otteluohjelma onkin harmaanpunaista kuvaa helpompi. Wolves ja Brentford ovat Palacea selkeästi heikompia joukkueita, ja Brighton sekä Bournemouth ovat ennakoltaan tasaisempia. Ainoa todella haastava ottelu on Arsenalia vastaan.
Palacen tehtyjen maalien odottama on liigan toisiksi paras, 11,9, heti Manchester Cityn jälkeen, kun taas puolustus on keskikastia päästettyjen maalien odottaman osalta. Tämän vuoksi kiinnostavat pelaajat sijoittuvat hyökkäyspäähän.
Kolme parasta hankintaa Palacesta ovat Jean-Philippe Mateta, Ismaïla Sarr ja Daniel Munoz.
Toimituksen joukkue
- Sijoitus 3,2 miljoonaa, 4 vaihtotapahtumaa, £0 pankissa
Toimituksen joukkue ryhmittyy kirjoitushetkellä peliviikolle 8 yllä olevalla kokoonpanolla. Kapteeninnauhan saa käteensä Erling Haaland.
Muutoksia on kuitenkin luvassa. Richarlison vaihtuu João Pedroon, Phil Foden Enzo Fernandeziin ja William Saliba Gabrieliin. Mikäli Fernandez ei ole pelikunnossa, Fodenin tilalle tulee Ismaïla Sarr.
Iisakki Lehtonen
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ESPN: Chelsea tarjosi Manchester Unitedille kahta pelaajaa
- West Hamin kapteeni asetti joukkueelle selkeän tavoitteen: ”Jos saisin nostaa sen ilmaan…”
- Lisätietoja Manchester Unitedin Benjamin Šeškon loukkaantumisesta
- Roy Keane: Tässä on Adam Whartonin suurin kehityskohde
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- Lisätietoja Manchester Unitedin Benjamin Šeškon loukkaantumisesta
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Roy Keane: Tässä on Adam Whartonin suurin kehityskohde
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen