Bukayo Saka otti kantaa Arsenalin mestaruusväitteisiin: ”Olen ymmärtänyt ja oppinut sen…”
Arsenal pelaa tuloksellisesti hyvin vahvaa alkukautta.
Yhdeksästä sarjaottelusta tuloksena on seitsemän voittoa ja Valioliigan kärkisija. Arsenal johtaa Valioliigaa neljän pisteen erolla Bournemouthiin.
Viime kauden mestari ja tähän kauteen suurimpana mestarisuosikkina lähtenyt Liverpool on jäänyt seitsemän pisteen päähän Arsenalista.
Liverpoolin viime viikkojen toistuvien pistemenetysten myötä englantilaismediassa on todettu, että Arsenal on jo käytännössä voittanut Valioliigan mestaruuden – vaikka kautta on pelattu vasta noin neljännes.
Arsenalin avainpelaaja Bukayo Saka muistutti lontoolaismediassa, ettei tämän hetken sarjasijoituksella ole sen suurempaa väliä. Sen sijaan sillä on väliä, millä sijalla joukkue on huhti-toukokuussa, kun mestaruustaistelu on kiivaimmillaan.
– Olen ollut mestaruustaistelussa viimeiset kolme vuotta ja olen sijoittunut joka kerralla toiseksi. Olen ymmärtänyt ja oppinut sen, että tämä hetki ei ole niin tärkeä. Sen sijaan huhtikuussa sinun on oltava tällä paikalla ja silloin on yritettävä olla kärjessä. Nyt kyse on siitä, että pysyttelet kärkipaikan ympärillä, rakennat momentumia ja sitten pelaat pitkään hyvin, Saka totesi.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta