Manchester City vei vakuuttavasti nimiinsä kärkikamppailun – Erling Haaland otti mallia Peter Crouchista
Manchester City on voittanut Valioliigan kärkikamppailussa Bournemouthin maalein 3–1 (2–1).
Cityn maalitykki Erling Braut Haaland vei joukkueensa 1–0-johtoon läpijajosta 17. minuutilla. Norjalainen juhlisti osumaansa Peter Crouchin tunnetuksi tekemällä robottituuletuksella.
Bournemouthin toivo heräsi kahdeksan minuuttia tämän jälkeen, kun Tyler Adams pääsi viimeistelemään kauden avausmaalinsa kulmapotkusta. Adams oli onnistunut maalinteossa seuratasolla viimeksi kaudella 2020–21 RB Leipzigin paidassa.
Katsojien huomio keskittyi kuitenkin enemmän City-maalivahti Gianluigi Donnarumman ja David Brooksin väliseen painiin.
Brooks oli riippunut ennen kulmapotkua hetken Donnarumman käsikynkässä. Kun Donnarumma sitten epäonnistui yrityksessään nyrkkeillä palloa pois rangaistusalueelta, oli hän syyttämässä siitä Brooksia.
Erotuomari Anthony Taylor piti päänsä, maali pysyi taululla, ja Donnarumma puhui lopulta itselleen keltaisen kortin.
Bournemouthin puolustus ei tasoituksesta huolimatta pysynyt lestissään, vaan Haaland viimeisteli ottelun voittomaalin puolen tunnin korvilla. Bournemouthin korkea linja petti ja murtui parilla syötöllä, mikä vapautti Haalandin jälleen läpi. Hän kiersi Djordje Petrovicin, 26, ja upotti pallon verkkoon.

Haalandilla on nyt kasassa yhteensä 13 maalia kymmenessä Valioliiga-ottelussa, ei kuitenkaan vielä yhtään hattutemppua.
Manchesterilaisseura tappoi sunnuntain ottelun Nico O’Reillyn maalilla tunnin kohdalla. Manageri Pep Guardiola oli niin tyytyväinen, kun joku muukin osui kuin Haaland, että lähetti O’Reillylle lentosuukkoja.
City nousee voitollaan Valioliigan sarjataulukossa toiseksi. Ero kärkijoukkue Arsenaliin on kuusi pistettä. Bournemouth pitää sarjassa neljättä sijaa.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Arsenal | 11 | 8 | 2 | 1 | 20-5 | 26 |
| 2 | Manchester City Man City | 11 | 7 | 1 | 3 | 23-8 | 22 |
| 3 | Chelsea | 11 | 6 | 2 | 3 | 21-11 | 20 |
| 4 | Sunderland SUN | 11 | 5 | 4 | 2 | 14-10 | 19 |
| 5 | Tottenham | 11 | 5 | 3 | 3 | 19-10 | 18 |
| 6 | Aston Villa | 11 | 5 | 3 | 3 | 13-10 | 18 |
| 7 | Manchester United Man Utd | 11 | 5 | 3 | 3 | 19-18 | 18 |
| 8 | Liverpool | 11 | 6 | 0 | 5 | 18-17 | 18 |
| 9 | Bournemouth | 11 | 5 | 3 | 3 | 17-18 | 18 |
| 10 | Crystal Palace | 11 | 4 | 5 | 2 | 14-9 | 17 |
| 11 | Brighton | 11 | 4 | 4 | 3 | 17-15 | 16 |
| 12 | Brentford | 11 | 5 | 1 | 5 | 17-17 | 16 |
| 13 | Everton | 11 | 4 | 3 | 4 | 12-13 | 15 |
| 14 | Newcastle | 11 | 3 | 3 | 5 | 11-14 | 12 |
| 15 | Fulham | 11 | 3 | 2 | 6 | 12-16 | 11 |
| 16 | Leeds | 11 | 3 | 2 | 6 | 10-20 | 11 |
| 17 | Burnley BUR | 11 | 3 | 1 | 7 | 14-22 | 10 |
| 18 | West Ham | 11 | 3 | 1 | 7 | 13-23 | 10 |
| 19 | Nottingham | 11 | 2 | 3 | 6 | 10-20 | 9 |
| 20 | Wolverhampton Wolves | 11 | 0 | 2 | 9 | 7-25 | 2 |
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- West Ham -tähti kävi läpi kesän siirtosaagaa: ”Ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä”
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä
- Graham Potter antaa Alexander Isakille lepoaikaa: ”Meidän on oltava fiksuja”
- Fulhamille surkeita uutisia – ykköskärki loukkaantui taas
- Hurja väite: Jude Bellingham ja Phil Foden penkillä MM-kisoissa?
- Hirvittävä rutistus edessä: Valioliiga-nousija tuhoon tuomittu?
- Aftonbladet: Suomen maajoukkuepelaaja siirtymässä Englannin kakkostasolle?
- Ivan Toney yhdistetty Valioliigaan – seurapomo otti kantaa huhuihin
- Thomas Tuchel: Englannilla ”liikaa” huippupelaajia – jotkut saattavat jäädä ulos MM-kisoista
- Näin Thomas Tuchel kommentoi tulevaisuuttaan Englannin maajoukkuevalmentajana
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä
- West Ham -tähti kävi läpi kesän siirtosaagaa: ”Ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä”
- Hurja väite: Jude Bellingham ja Phil Foden penkillä MM-kisoissa?
- Graham Potter antaa Alexander Isakille lepoaikaa: ”Meidän on oltava fiksuja”
- Hirvittävä rutistus edessä: Valioliiga-nousija tuhoon tuomittu?
- Ivan Toney yhdistetty Valioliigaan – seurapomo otti kantaa huhuihin
- Thomas Tuchel: Englannilla ”liikaa” huippupelaajia – jotkut saattavat jäädä ulos MM-kisoista
- Aftonbladet: Suomen maajoukkuepelaaja siirtymässä Englannin kakkostasolle?
- Fulhamille surkeita uutisia – ykköskärki loukkaantui taas
- Yksi pesti kiinnostaa Ole Gunnar Solskjæria: ”Ehdottomasti olisin kiinnostunut”