Arsenal pelasi yhden miehen ylivoimalla eilisessä Eurooppa-liigan ottelussaan Atlético Madridia vastaan 80 minuuttia, mutta jäi lopulta tasatulokseen. Pahinta Gunnersin kannalta on, että Antoine Griezmann ehti lopussa iskeä äärettömän arvokkaan vierasmaalin. Otteluraportin voit lukea täältä.

Arsène Wenger muistutti, ettei vastaavasta pettymyksestä hallinnan jälkeen ole kovin pitkää aikaa.

– Meillä oli 20 laukausta kohti maalia, mutta jäimme tasapeliin. Olemme nähneet tämän ennenkin; Manchester Unitedia vastaan (joulukuussa) meillä oli 33 laukausta kohti maalia, mutta hävisimme pelin.

Manageri mainitsi vieraitten tasoitusmaaliin liittyneen rikkeen, mutta myönsi joukkueensa epäonnistuneen selkeässä tehtävässä.

– Olimme siinä vähän epäonnisia, sillä Danny Welbeckiä rikottiin tilanteen alussa. Voimme kuitenkin vain katsoa peiliin. 1-0 -johtoasemassa oli selvää, että emme saa antaa heidän yllättää itseämme pitkällä pallolla. He eivät pystyneet syöttpeliin, jolla rakentaa hyökkäyksiä, ainoa tapa tehdä se oli pitkillä palloilla.

Sanomattakin lienee selvää, että tasoitusmaali syntyi nimenomaan pitkän pallon seurauksena. Ensi viikon toinen osaottelu Madridissa muodostui sen myötä Arsenalille vaikeaksi; Atlético ei ole juuri maaleja kotikentällään päästänyt.

– Siitä tulee vaikeaa, mutta tehtävämme on selkeä. Tästä illasta jäi tietenkin katkera maku, sillä meillä oli mahdollisuus jo ratkaista finaalipaikka. Emme käyttäneet maalipaikkojamme ja päästimme vierasmaalin, ikävä kyllä tämä tekee tilanteestamme hyvin vaikean.

Lähde: Arsenal