Uskomaton ilta. Noilla sanoilla voi kuvata Mohamed Salah’n eilistä ottelua AS Romaa vastaan (lue raportti ottelusta tästä).

Salah teki kentällä mitä halusi. Kova suoritus kun otetaan huomioon, että kyseessä oli Mestarien liigan välieräottelu. Eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun Salah on ollut dominoiva.

Viime kesänä juuri AS Romasta Liverpooliin siirtynyt hyökkääjä on takonut tällä kaudella Valioliigassa 31 maalia ja antanut yhdeksän maalisyöttöä pelaamassaan 33 ottelussa. Salah johtaa maalipörssiä jo viiden maalin erolla Harry Kaneen. Maalisyötöissä hän on jaetulla kuudennella sijalla.

Mestarien liigassa Salah on tykittänyt kymmenen maalia ja syöttänyt neljä osumaa 11 ottelussa. Noilla tehoilla irtoaa maalipörssin jaettu kakkossija ja maalisyötöissä jaettu kolmostila.

Puhutaan suorastaan huimista tehoista. Sellaisista, joita on totuttu viimeisen kymmenen vuoden aikana näkemään lähinnä Lionel Messiltä ja Cristiano Ronaldolta. Vain Messiltä ja Ronaldolta.

Ballon d’Or -duopoli murtuu?

Siinä missä Messi ja Ronaldo ovat olleet tehoilla mitattuna ylivoimaisia viimeisen kymmenen vuoden ajan, kaksikko on myös hallinnut Ballon d’Or -palkinnon voittajalistaa vuodesta 2008 lähtien. Joko nyt voisi duopoli murtua?

Kyllä, nyt voi olla sen aika. Ballon d’Or on nimellisesti maailman parhaalle pelaajalle jaettava palkinto, mutta jokainen jalkapalloa hieman syvällisemmin ymmärtävä tietää, ettei siitä todellisuudessa ole kyse (toki ensin pitäisi päästä yhteisymmärrykseen paremmuuden määritelmästä).

Ballon d’Or on palkinto, joka käytännössä jaetaan vuoden näyttävimmälle ja puhutuimmalle hyökkäyspään pelaajalle. Väitän, että äänestyksessä painavat ennen kaikkea maalit, maalisyötöt ja pallolliset haastot. Ja mitä näyttävämpiä tekoja, sen parempi. Sillä ei ole esimerkiksi niin väliä, onko haastossa mitään järkeä, kunhan pujotellaan kolmesta puolustajasta ohi. Eikä silläkään ole niin väliä, tuleeko suuri osa maaleista heittopusseja vastaan, kunhan niitä maaleja tulee. Eikä sovi unohtaa sitä, että joukkueen on syytä menestyä.

[readmore from=Mielipide]

Nyt ollaan siinä pisteessä, että Salah on TOP 5 -sarjojen paras maalintekijä. Mestarien liigassakin hän on kakkonen. Siihen päälle näyttävät maalisyötöt ja messimäiset driblailut, Liverpoolin asema suurseurana ja joukkueen hyökkäävä pelitapa sekä Valioliigan asema maailman puhutuimpana sarjana. Voilà. Ballon d’Or -ainekset alkavat olla kasassa. Etenkin jos Liverpool menestyy Mestarien liigassa tällä kaudella paremmin kuin Real Madrid.

MM-kisatkin toki vaikuttavat ja siellä Salah’lla riittää työnsarkaa. Egyptin raahaaminen 16 joukkoon olisi kovempi juttu kuin Portugalin tai Argentiinan yltäminen samaan vaiheeseen (vaikka Portugali ja Argentiinakaan eivät ole MM-kisojen suurimpia suosikkeja). Sitä vain ei välttämättä aina ymmärretä.

Maailman paras?

Lähdetään pieneen ajatusleikkiin. Salah voittaa Ballon d’Orin, ja murtaa Messin ja Ronaldon kymmenen vuoden valtakauden. Lehdet ympäri maailmaa hehkuttavat, kuinka Salah on nyt noussut maailman parhaaksi pelaajaksi ja kuinka valta jalkapallossa on vaihtunut.

Mielipiteitä on toki monia, mutta jos nyt aloitetaan pienellä määrittelyllä. Sanotaan, että paremmuus määräytyy sen mukaan, miten pelaaja vaikuttaa joukkueen pelaamiseen hyökkäämisessä, puolustamisessa, tilanteenvaihdoissa molempiin suuntiin ja erikoistilanteissa. Painotetaan vielä hiukan hyökkäämistä, positiivista tilanteenvaihtoa ja erikoistilanteita, sillä maalinteko on jalkapallossa maalinestoa vaikeampaa.

[readmore from=Liverpool]

Tuon määrittelyn pohjalta väitän, että Salah ei ole – ainakaan vielä – maailman paras pelaaja, vaikka hän Ballon d’Orin voittaisi. Maailman paras on nyt – ja on tämän määrittelyn pohjalta ollut vuosikausien ajan – Lionel Messi. Syy on se, että Messin positiivinen vaikutus oman joukkueen pelaamiseen on suurempi kuin kenenkään muun pelaajan.

Voitaneen jopa eritellä näin: Cristiano Ronaldo on maailman paras maalintekijä, mutta Lionel Messi on maailman paras pelaaja. Ja Mohamed Salah on jotain siltä väliltä. Ei vielä maailman paras maalintekijä eikä maailman paras pelaaja. Mutta Ballon d’Orin hän voi kyllä voittaa.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila