Italialainen Tuttosport kertoo, että Arsenalin Aaron Ramsey on suorittanut ensimmäisen osan lääkärintarkastuksestaan, liittyen siirtoon Juventukseen. Tarkastus suoritettiin tietojen mukaan sunnuntaina lontoolaisella yksityisklinikalla.

Siirtoa on pidetty jo kaikin tavoin selvänä, eikä nyt julki tulleen tiedon mukaan ole enää mahdollista, että Juventus menettäisi walesilaisen.

Seura on edelleen kiinnostunut saamaan Ramseyn Italiaan jo tammikuun siirtoikkunassa, huolimatta Arsenalin oletettavasti esittämästä 20 miljoonan euron vaateesta. Tähän torinolaiset eivät kesällä sopimuksensa pohjoislontoolaisten kanssa päättävän pelaajan kohdalla luonnollisestikaan ole suostumassa, vaan uskovat pääsevänsä Gunnersin kanssa kompromissiratkaisuun.

Siirtyipä Ramsey sitten kesken kauden, tai sen jälkeen, Juventuksen kerrotaan olevan tekemässä tästä kaikkien aikojen parhaiten palkattua brittipelaajaa.