Wolverhamptonin entisen keskikenttäpelaajan Seyi Olofinjanan mukaan Adama Traoré voi lähteä seurasta minä päivänä hyvänsä, kuten kuka tahansa muu susilauman pelaaja.

Vaikka hänen sopimuksensa Molineux Stadiumilla ulottuukiin vuoteen 2023 saakka, Traoré on ollut jo pidemmän aikaa suurseurojen tarkkailussa. Liverpoolin kerrotaan etsivän tulitukea Mohamed Salahille ja Sadio Manélle, minkä takia espanjalaislaituria ollaan yhdistetty vahvasti Anfiedille.

24-vuotias tunnetaan parhaiten hänen räjähtävästä nopeudestaan kentän laidalla. Tällä kaudella Traoré on onnistunut parantamaan myös viimeistelytaitojaan, tehden neljä maalia seitsemän maalisyötön lisäksi 28 valioliigaottelussa.

Olofinjana, joka on tällä hetkellä vastuussa Wolverhamptonin lainasiirroista, näkee Traorén tulevaisuuden lepäävän hänen omissa käsissään. Wolvesin ollaan kuitenkin kerrottu hamuavan hänestä peräti 70 miljoonan euron siirtokorvausta.

[readmore from=Siirtoikkuna]

– Hän on hyvä pelaaja me olemme kaikki nähneet mihin hän pystyy. Hän on nopea, voimakas, hänellä on maalivainua, taito hallita palloa, sekä tarpeeksi hyvä kunto ravaamaan kenttää päästä päähän, Olofinjana kertoi Goalille.

– Hän on tehnyt sitä jo muutaman kauden ajan, joten olemme hyvin perillä siitä mitä hän voi tuoda pöytään. Mitä hänelle tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, on kysymys johon meidän on odotettava vastausta, koska kausi ei ole vielä ohi.

– Me emme kuitenkaan voi olla huomioimatta sitä faktaa, kuinka hyvin hän on tässä seurassa esiintynyt. Kuka tahansa voi lähteä Wolvesista. Hän tuli jostain ja voi lähteä minä päivänä tahansa. Kun puhumme todellisesta kiinnostuksesta pelaajiamme kohtaan, tietyt menettelyt ja politiikat kertovat seuralle, onko kyseessä askel oikeaan suuntaan vai ei.

Traorén lisäksi Raúl Jiméneziä ollaan viety siirtohuhuissa suurempiin piireihin. Italialaislehtien mukaan Wolverhamptonin maalitykki on yksi Juventuksen useista siirtokohteista tänä kesänä (lue lisää).