Wolverhamptonin laitahyökkääjä Adama Traore, 25, on ollut jo pidemmän aikaa siirtohuhujen kohteena. Traore on yhdistetty aiemmin muun muassa Liverpooliin ja Barcelonaan. Nyt kilpailuun on tullut mukaan Leeds, uutisoi Goal.

Traoren nykyinen sopimus umpeutuu kesällä 2023. Jatkosopimusneuvotteluita on jo käyty, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta. Espanjalaislaiturin hintalappu on tiettävästi noin 35 miljoonaa euroa.

Voimakasrakenteinen laitapelaaja on Barcelonan La Masian kasvatti. Hän siirtyi vuonna 2015 Aston Villaan. Ennen Wolvesiin siirtymistä (2018) hän ehti edustaa myös Middlesbroughia.

Viime kaudella pelejä Traorelle kertyi Valioliigassa 37. Maalinteossa hän onnistui ainoastaan kahdesti.