Evening Standard kertoo, että Southamptonin maalivahti Alex McCarthy on avoin siirrolle Liverpooliin.

McCarthy, 30, herättää laajaa kiinnostusta markkinoilla. Hän menetti viime kaudella paikkansa, kun Ralph Hasenhuttl antoi vastuuta Angus Gunnille.

Liverpool on seurannut englantilaista jo pitkään. Crystal Palace kauppasi torjujan Southamptoniin vuonna 2016.

Liverpool tarvitsee uuden kakkosvahdin, koska viime kaudella penkille istunut Simon Mignolet haluaa päästä pois. Loris Karius taas on lainalla Besiktasissa. Vakuuttavasti esiintynyt Alisson kantaa jatkossakin päävastuun Anfieldilla.

Southampton on kinkkisessä tilanteessa, koska penkille jääneet McCarthy ja Fraser Forster rasittavat seuran palkkakuluja. Forster on seuran kaikkien aikojen kallispalkkaisin pelaaja, mutta on nyt kolmosvahti.