Kevään Mestarien liigan finalisti Liverpool on pannut tässä siirtoikkunassa toden teolla haisemaan. Anfieldille ovat siirtyneet jo aiemmin Naby Keita, Fabinho ja Xherdan Shaqiri, ja nyt kolmikolle on tekemässä seuraa AS Roman ja Brasilian maajoukkueen ykkösvahti Alisson Becker.

Liverpool maksaa Alissonista 75 miljoonaa euroa, joka ylittää kirkkaasti aiemman maalivahtien ME-siirtosumman. Aiempi ennätys on Gianluigi Buffonista vuonna 2001 maksettu 53 miljoonaa euroa.

Brasilialaisen hankinnalla aiotaan panna kertaheitolla kuntoon seuran puhuttanut maalivahtiongelma. Juuri maalivahtipeli petti Mestarien liigan loppuottelussa, kun Loris Karius päästi taakseen kaksi helppoa maalia.

Muun muassa Sky Italialle ja Guardianille kirjoittava Fabrizio Romano twiittasi keskiviikkoiltapäivänä, että Alisson on nähty Rooman lentokentällä, päämääränään Liverpool. Lääkärintarkastus veräjänvartijalle tehdään tulevana lauantaina.

75 miljoonan euron siirtosummasta 5 miljoonaa on ehdollisia, menestykseen sidottuja bonuksia. Liverpool maksaa siirtosumman kahden vuoden kuluessa.

Myös Chelsean uskottiin tavoittelevan Alissonia siltä varalta, että Thibaut Courtois lähtisi seurasta, mutta keskiviikkoon mennessä Chelsea ei ollut brasilialaisesta tarjousta tehnyt. Näin ainakin vakuuttelee Guardian. Alisson puolestaan keskusteli tiistaina Liverpoolin valmentajan Jürgen Kloppin kanssa, ja vakuuttui siitä, että siirto Anfieldille on oikea ratkaisu.

Alisson tekee Liverpoolin kanssa viiden vuoden sopimuksen.

Alisson siirtyi Romaan kotimaansa Internacionalista vuonna 2016. Ensimmäisellä kaudellaan Euroopassa hän ei pelannut ainuttakaan sarjapeliä toimiessaan Wojciech Szczesnyn varamaalivahtina, mutta viime kaudella Alisson valtasi ykkösvahdin tontin ja johdatti Roman aina Mestarien liigan välieriin saakka.