Liverpool kohahdutti tällä viikolla megasiirrollaan, kun se hankki AS Romasta tolppiensa väliin Brasilian maajoukkuevahti Alisson Beckerin. 72,5 miljoonan euron siirtosumma rikkoi Gianluigi Buffonin 17 vuotta vanhan maalivahtien siirtoennätyksen.

Alisson on nyt kertonut, että miehen pelikaveri maajoukkueesta, Roberto Firmino, näytteli suurta roolia seuravalinnassa. Firminolla kun oli Liverpoolista pelkästään positiivista kerrottavaa.

– Keskustelin Firminon kanssa ennen kuin asiat lähtivät todella rullaamaan. Kun neuvotteluista tuli virallisia, juttelin hänen kanssaan ja kuulin seurasta ja kaupungista pelkkää hyvää. Hän tuntee olonsa todella kotoisaksi täällä, Alisson totesi Sky Sportsille.

– Fanit rakastavat Firminoa ja hän on suosittu myös pelikaveriensa keskuudessa. Hän sanoi, että minäkin olisin todella onnellinen, jos päättäisin tulla tänne.

Alisson kertoo keskustelleensa siirrosta myös Manchester Cityn veräjänvartijan Edersonin kanssa. Juuri Ederson taistelee kiivaimmin Alissonin kanssa Brasilian maajoukkueen pelaavan maalivahdin paikasta.

– Itse asiassa keskustelin kaikkien Valioliigassa pelaavien maajoukkuepelaajien kanssa ja kysyin heidän mielipidettään liigasta ja sen pelityylistä. On eri asia katsoa Valioliigaa TV:stä kuin olla päivittäin liigan kanssa tekemisissä, 25-vuotias torjuja jatkaa.

– Kuulin pelkästään hyviä asioita. Valioliiga on yksi maailman suurimmista liigoista, ellei suurin. Kilpailu sarjassa on kovaa, ja minusta se on hyvin kiehtovaa.

[readmore from=Alisson]

Alisson on myös varma, että hänen pelityylinsä sopii hyvin niin Liverpooliin kuin Valioliigaankin.

– Tulen nopeasti ulos maaliviivalta. Vaikka olen pitkä, olen myös ketterä, ja jaloissani on voimaa. Osallistun mielelläni pelinrakennukseen ja uskon, että pelitapani sopii tänne hyvin.

Brittilehdistön mukaan siirron syntyyn vaikutti epäilemättä sekin, että Roberto Firminon ja Alissonin vaimot viettivät yhdessä käytännössä kuukauden kesän MM-kisojen aikaan ja kisoja ennen. Firminon puolison uskotaan vakuuttaneen Alissonin vaimon siitä, että Liverpool on viihtyisä ja turvallinen paikka pariskunnan taaperoikäiselle tyttärellekin.