Alisson Beckerin seurakaverina Romassa pelannut Diego Perotti sanoo brasilialaisvahdin olevan pukukoppijohtaja, joka on pelastanut paljon pisteitä italialaisjoukkueelle.

Hyökkääjä Perotti myöntää Sky Sport Italian haastattelussa, että Liverpooliin siirtymässä olevan Alissonin lähtö on iso menetys roomalaisille.

– Alisson oli todella tärkeä maalivahti meille, ja hänen torjuntansa pelastivat meille paljon pisteitä ja pelejä viime kaudella. Tämä on kuitenkin jalkapalloa, hän sanoo.

[readmore from=Alisson]

– Sanon, ettei seura koskaan toimi vahingoittaakseen itseään. Jokaisen siirron tarkoituksena on parantaa joukkuetta kokonaisuudessaan. Näemme kauden lopussa, kuinka se menee.

– Myönnän Alissonin olevan iso menetys meille, koska hän on loistava kaveri. Hän oli vahvassa roolissa pukuhuoneen dynamiikan kannalta, ja olemme pahoillamme nähdessämme hänen lähtevän, mutta elämä on sellaista.

Liverpool hankki viime kesänä Romasta Mohamed Salahin, joka pelasi sensaatiomaisen kauden Anfieldilla.

– Se tapahtui Salahin ja (Radja) Nainggolanin kanssa. Roma jatkoi ja jatkaa eteenpäin, joten meidän pitää selviytyä yhtä hyvin kuin viime kaudella, kommentoi Perotti.

Lähde: Liverpool Echo