Saksan Bundesliigan Borussia Dortmund on kiinnostunut Chelsean hyökkääjästä Álvaro Moratasta, kertoo Bild.

Moratalla, 25, oli kaksijakoinen debyyttikausi Englannissa. Hän siirtyi Chelseaan viime kesänä Real Madridista ja iski viime vuoden puolella Valioliigassa kymmenen maalia. Uudenvuoden jälkeen sarjaosumia syntyi kuitenkin enää vain yksi, mitä selittää kehnon vireen lisäksi myös espanjalaiskärjen vaikea selkävamma.

Kaiken kaikkiaan Morata iski päättyneellä kaudella 15 maalia, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

Chelsean manageritilanne ja Moratan tulevaisuus on yhä auki, ja Dortmund on Bildin mukaan valmis hyödyntämään tämän.

Saksalaisseuraa huolettaa kuitenkin 51 miljoonan euron hintalappu, jonka Chelsea on Moratalle asettanut.

Tammikuussa Borussia Dortmund lainasi Chelsealta belgialaishyökkääjä Michy Batshuayin, joka ennätti iskeä Bundesliigassa seitsemän maalia kymmenessä pelissä ennen loukkaantumistaan. Batshuayi palasi lainansa jälkeen Chelseaan, mutta myös hänen ensi kauden seuransa on vielä auki. Dortmund on huhujen mukaan kysellyt myös belgialaisen perään.

Lähde: Talksport