Chelsean ottelu Crystal Palacea vastaan päättyi sunnuntaina Álvaro Moratan pettymykseen. Tällä kertaa pettymys vain oli vähän eri tasoa kuin monesti viime vuosina; espanjalainen harmitteli missattuaan avopaikan, joka olisi tuonut hänelle hattutempun ottelussa.

Kaksi Bluesin kolmesta osumasta kuitenkin siis syntyi 26-vuotiaan toimesta. Pelaaminen sujuu muutenkin vaikeiden aikojen jälkeen nyt taas hyvin. Viime kauden selkävaivat olivat vain yksi osa Real Madridista kesällä 2107 siirtyneen hyökkääjän ongelmaa.

– Tärkeintä on, että olen viimein löytänyt taas oikean tien, ja pääni on kunnossa. Jalkapallossa fysiikka on merkittävää, mutta pää on kaikkein tärkein asia. Jos henkinen ja psyykkinen puoli ei toimi, olet ongelmissa.

Morata sanoo, ettei viime kauden vaikeuksien luonne ollut julkisesti tiedossa.

– Vain vaimoni tietää, miten isosta asiasta oli kyse. Nyt kaikki on ok, mutta viime kaudella olin todella, todella alamaissa. Oli vaihe, jonka aikana olin koko ajan vihainen ja etsin tekosyitä. Jos satoi, olin vihainen sateelle. Jos en onnistunut maalinteossa, kenttä oli liian märkä.

Ulkopuolisen silmin elämä valioliiga-ammattilaisena saattaa näyttää toiselta kuin sisältä päin katsoessa.

– Me olemme kuuluisia, meillä on sitä ja tätä. Joskus tuntuu, että meidän ei uskota olevan ihmisiä, joilla on tunteita ja huolia. Tasapainon löytäminen kaikkeen on tärkeintä. Nyt olen sen suhteen hyvässä tilanteessa, ja onnellinen. Tällä hetkellä kritiikkikään ei haittaa; haluan voittaa tämän joukkueen kanssa, ja meillä on siihen mahdollisuus.

Lähde: The Guardian