PSG:n keskikentällä luultavasti avauksessa tänään, tiistaina, Manchester Unitedia vastaan pelaava Ander Herrera antoi The Telegraph -lehdelle avoimen haastattelun, jossa hän kertoi muun muassa lähdöstään Unitedista.

Herrera valittiin kauden 2018-19 päätteeksi Manchester Unitedin Vuoden pelaajaksi. Kesällä 2019 Herrera siirtyi kuitenkin ilmaiseksi Paris Saint-Germainin riveihin, kun hän ei päässyt Unitedin kanssa yhteisymmärrykseen jatkosopimuksestaan. Herreran mukaan hän ei olisi halunnut lähteä Manchesterista.

– Minun tarkoituksenani ei ollut lähteä seurasta ja olin onnellinen siellä, yhtä onnellinen kuin olen nyt täällä (PSG:ssä).

Herreran mukaan hän odotti Unitedin seurajohdolta enemmän. Neuvottelut kestivät yli vuoden, mutta lopputuloksena Herrera otti ja lähti.

– Ei se ole salaisuus. Neuvottelimme yli vuoden, mutta odotin seurajohdolta enemmän kolmannen kauteni jälkeen, kun minut oli valittu Vuoden pelaajaksi. He eivät lähestyneet minua sinä kesänä (2019) ollenkaan, he eivät edes soittaneet minulle. Se oli itselleni todella tuskaista, koska minulla oli sellainen tunne, että olin antanut kaikkeni, Herrera kertoi.

Herrera painotti, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista Unitedin seurapomo Ed Woodwardia kohtaan. Herreran mukaan häntä kohdeltiin muutoin aina todella hyvin. Herreran ja seurajohdon ajatukset eivät vain kohdanneet.

[readmore from=Manchester-United]

– Tiedän, että he tekevät parhaansa Manchester Unitedin vuoksi, mutta jalkapallossa, kuten elämässä muutenkin, et aina ajattele samalla tavalla ja kunnioitan sitä. Jos näen Edin, aion antaa hänelle halin. Meillä vain sattui olemaan erilaiset mielipiteet Manchester Unitedista, ja siitä, mitä seuran olisi pitänyt tehdä.

– Haluan tehdä selväksi, että kaikki ymmärtävät, ettei tässä ole kyse mistään henkilökohtaisesta. Sellaista elämä on. Mutta se on totta, että kolmannen kauteni jälkeen, kun olin Vuoden pelaaja ja fanit kunnioittivat ja rakastivat minua, en kokenut sitä samaa rakkautta seuralta, Herrera totesi.

Mestarien liiga käynnistyy lohkovaiheen osalta tänään, tiistaina. PSG isännöi Pariisissa Man Unitedia kello 22 alkavassa ottelussa.